Tuottaja ja kääntäjä ne yhteen soppii...

Elokuvien on kuvailtu olevan elokuvaohjaajan media. Juuri ohjaajan visio kuultaa parhaiten läpi lopullisessa tuotoksessa. Toisin on televisiosarjojen kohdalla: niitä luotsaavat vaihtuvien ohjaajien sijasta tuottajat, jotka ovat vastuussa sarjan juonen koukeroista ja viime kädessä sen menestyksestä.

Satutko tietämään, kuinka kauan katsomasi fiktiivisen televisiosarjan jaksoa tehdään suurin piirtein? Jakson ideasta valmiiseen tuotteeseen? Sitä työstetään useimmiten kaksi kuukautta. Siinä ajassa se kirjoitetaan, kuvataan ja leikataan siksi jaksoksi, jonka käännät tai katsot televisiosta tekstitysten kera.

Kerron tyypillisen, yhdysvaltalaisen draamasarjan jakson tuotantosyklistä. Joka vuoden kesä-, heinäkuussa sarjan tuottajat eli käsikirjoittajat käärivät hihansa ja alkavat suunnitella tulevaa kautta. He sopivat kauden päätapahtumat ja jakavat keskenään kunkin jakson kirjoitusvastuun.

Yksittäisen jakson käsikirjoitus valmistuu viidessä viikossa. Käsikirjoittaja aloittaa urakkansa tekemällä listan, jossa on luetellaan jakson kohtaukset ja niiden tapahtumat. Sitten hän kirjoittaa kohtausten dialogin. Tähän menee useimmiten kaksi viikkoa. Käsikirjoitus menee vastaavien tuottajien, muiden tuottajien ja kanavasensorien luettavaksi. Palautteen avulla kirjoittaja tekee toisen version. Sekin luetutetaan muilla, ja käsikirjoittaja tekee viimeiset viilaukset. Sitten kuvausten aikana käytettävä käsikirjoitus on valmis, joskin tämäkään versio ei ole täysin turvassa muutoksilta. Käsikirjoitusten versiot tulostetaan usein eri värein; näin on helpompaa pysyä kärryillä siitä, mikä onkaan se viimeisin versio. Kaiken kaikkiaan käsikirjoitusta työstetään viitisen viikkoa.


Jakson varsinaista tuotantoa suunnitellaan noin viikon verran. Siinä ajassa lyödään lukkoon kuvausten logistiikat, varmistetaan kuvauspaikkaluvat ja viimeistellään monia muita tehtäviä. Jakso kuvataan seitsemässä tai kahdeksassa päivässä, minkä jälkeen se menee jälkituotantoon. Silloin jakso leikataan, ja samalla dialogi, musiikki ja erikoistehosteet lisätään materiaaliin.

Nyt jakso on viimein valmis, ja se lähtee maailmalle eli esitykseen. Joskus yhdysvaltalaista kantaesitystä seuraa nopea esitys ulkomaiden medioissa. Tätä nähtiin Suomessakin vuonna 2007, kun Nelonen esitti suosittuja sarjojaan internetissä maksua vastaan vain pari viikkoa kantaesityksen jälkeen. Sarjoihin kuuluivat Lost, Greyn anatomia, Ruma Betty ja Täydelliset naiset. Nelosen kokeilu ei kestänyt kauan. Liekö syynä ollut vähäiseksi jäänyt suosio, maksun pakollisuus vai jokin muu tekijä. Silti Nelosen veto peilasi sangen hyvin ajan henkeä: yhä useampi tuskastuu tuotantokausien pitkiin odotusaikoihin ja lataa jaksot laittomasti internetistä. Nopeille esityksille tuntuisi olevan markkinarakoa Suomessakin.

Tällä hetkellä odottavan aika ei ole pitkä, jos sattuu olemaan Dexter-fani ja tilaa Canal + -kanavapakettia. Kanava näyttää sarjan uusimman kauden jaksoja vain viikko kantaesityksen jälkeen. Dexter on tiheätahtinen jatkosarja, jossa tapahtumat vaikuttavat toisiinsa ja juoni nivoutuu yhteen kauden edetessä. Kuinka haastavaa mahtaakaan olla kääntää sarjaa kuten Lost tai Dexter, jossa yhden jakson pikkutapahtuma tai heitto voi tulla uudelleen esille myöhemmässä jaksossa? Tilanne toki helpottuu, jos sama ihminen kääntää kaikki tuotantokaudet.

Miettivätköhän tuottajat lainkaan oman sarjansa käännettävyyttä? Mitäköhän he mahtaisivat tuumata, jos he kuulisivat, että kääntäjällä on pahimmassa tapauksessa vain päivä aikaa (joidenkin DVD-julkaisujen kohdalla) kääntää heidän työnsä hedelmät? Ei muuta kuin Twitteriin kyselemään!

Jaoston rubiinipäivä

Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton TV- ja elokuvakääntäjien jaosto perustettiin 25.11.1970. Perjantaina 5.11.2010 nykyisen av-kääntäjien jaoston pyöreitä vuosia saapui juhlimaan yli 80 henkilöä. Pirskeet pidettiin Helsingissä Käpylän työväentalolla, josta oli sukeutunut todellinen juhlapaikka koristelutoimikunnan toimesta. Vieraat astelivat sisään punaisen maton päällä, filminauhat koristivat portaita ja juhlasalin pöydät olivat kynttilöiden, filminauhojen ja tähtihileiden peitossa. Vanhojen elokuvien kohtauksia näytettiin isolla valkokankaalla. Koristeet virittivät vieraat juhlatunnelmaan. Suurkiitos kaikille koristelutoimikunnan jäsenille!

Juhlan seremoniamestarina toimi jaoston oma Charlie Chaplin eli Marko Pohjanrinne. Hän kertasi juhlan ohjelman ja luovutti lavan jaoston puheenjohtajalle Sanna Väreelle, jonka johdolla kilistimme tulevaisuudelle. Väre myös otti vastaan SKTL:n puheenjohtajan Liisa Laakso-Tammiston sekä asiatekstikääntäjien jaoston puheenjohtajan Ulla Agopovin ja tulkkijaoston puheenjohtajan Kirsi Lammin onnittelut.

Seuraavana ohjelmassa oli ruokailu, jolle varattiin aikaa tunti. Pöydät notkuivat salaatteja, piirakkaa ja pieniä ruisleipiä. Vanhan maailman menon malliin juhlasalissa kiersivät virvoketytöt, jotka myivät kurkun kostukekuponkeja. Syömisen aikana oli viihdykettäkin tarjolla: pienellä pöydällä oli "Guugl Quotz"-visa. Arkilla listattiin noin kaksikymmentä sitaattia elokuvista. Jujuna oli, että sitaatit oli käännetty Googlen käännösohjelman kautta. Googlattujen sitaattien alkuperäinen muoto ja elokuva oli arvattava. Oikeat vastaukset pystyi tarkistamaan haitaripapereista.


Ruokailun jälkeen juhlaväelle esiintyi steppaaja Tea Rosenberg. Hän pisti kengillä koreasti neljän laulun ajan ja sai asiaankuuluvasti raikuvat aplodit. Sitten olikin jo aika hieroa älynystyröitä: leffamusavisa oli seuraava ohjelmanumero. Visan ideoineet Sonja Karvonen ja Maarit Malm kuunteluttivat kollegoillaan musiikkia kahdeksalta vuosikymmeneltä, alkaen 1930-luvulta. Kysymykset olivat erittäin visaisia, ja voittajajoukkue oli Sorsakvartetti viidellä oikealla vastauksellaan. Musiikkitietäjät saivat palkinnoksi neljä soundtrack-levyä ja samppanjapullollisen suklaapalloja.

Muitakin palkintoja oli luvassa: jaoston oma, vuosittainen tunnustuspalkinto on yhä työn alla, mutta juhla oli hyvä tilaisuus harjoitella tulevaisuutta varten. Jaoston tuleva puheenjohtaja Kati Metsola jakoi palkinnon Kirsti Luovalle ja Marja Huuskoselle, jotka ovat kirjoittaneet historiikin audiovisuaalisen kääntämisen ensitaipaleesta.

Maija Rantanen jakoi kiitosta av-kääntäjien foorumin taustaryhmälle, joka on jaksanut puurtaa alan valoisamman tulevaisuuden ja paremman yhteishengen eteen. Taustaryhmästä olivat paikalla Katja Aulavuori, Tytti Heikkilä, Hertta Oksanen ja Jukka Sorsa. Kiitokset lähtivät myös Anna-Maija Ihanderille, Mari Korpuselle ja Mia Storelle. Heikkilä puolestaan kiitti kaikkia, jotka ovat osallistuneet foorumin ja sivuston tekemiseen.

Sanna Väre jakoi tunnustusta Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton toimiston työntekijöille, joilta jaosto on saanut korvaamatonta apua kerta toisensa jälkeen. Toimiston nykyiset kantavat voimat Liisa Leppänen ja Sari Lahti eivät olleet paikalla, joten palkinnon ottivat vastaan Liisa Laakso-Tammisto ja Leppäsen edeltäjä, eläkkeelle siirtynyt järjestösihteeri Helkky Halme.

Maria Kynsijärvi palkitsi meneillään olevien TES-neuvottelujen kääntäjäedustajat. Paikalla olivat Lauri Mäkelä ja Ilona Ahlgren. Aplodit suunnattiin heidän lisäksi myös Taru Alinille, joka ei päässyt paikalle.

Viimeinen palkinto jaettiin juhlaväen lempikääntäjälle. Juhlijat saivat nimetä oman suosikkikääntäjänsä paperilappuihin, jotka kerättiin hopeiseen silinterihattuun. Äänestysajan jälkeen laskettiin tulokset. Juhlaväen suosikkikollega oli Mari Hallivuori, joka oli jo ehtinyt lähteä juhlista. Toivottavasti palkinto saavutti omistajansa myöhemmin.


Juhlat jatkuivat tunnustuspalkintojen jakamisen jälkeen vapaamuotoisena seurusteluna aina keskiyöhön saakka. Viralliset jatkot olivat Stadin tähdessä.

Kiitos kaikille "rubiinijuhlan" järjestäjille ja juhlijoille! Liisa Laakso-Tammisto sovelsi hääpäiviä jaoston merkkipäivään, ja näin ollen juhlimme rubiinipäivää. Nähdään safiirijuhlissa, jollei jo aikaisemmin.



Kuvat Ilona Ahlgrenilta ja Lauri Mäkelältä.

Suomen suosituin luontoääni

Kirjoittanut Taru Alin

Konkariselostaja av-kääntäjän työparina

Lauantai-ilta ja Avara luonto. Tuttu ääni kertoilee verkkaisesti monimuotoisen maapallomme ihmeistä, ja kaikki hiljenevät kuuntelemaan. Jarmo Heikkisen ääni on kuulunut monen suomalaisperheen saunanjälkeiseen hetkeen jo vuosien ajan. Piakkoin YLE Kulttuurin toimittajan ja ohjaajan työstä eläkkeelle jäävä TV- ja radiotyön legenda on kuitenkin paljon muutakin kuin ”se Avaran luonnon selostaja”. Neljälle vuosikymmenelle ulottuvalle uralle mahtuu selostajan, toimittajan ja ohjaajan työn lisäksi myös käsikirjoittamista ja näyttelemistä. 1990-luvun puolelle saakka Heikkinen toimi melkeinpä ainoana Avaran luonnon selostajana.


Muuttuva maailma on Heikkisen mukaan tuonut luontodokumenttien aiheisiin jonkin verran äärimmäisyyksien hakua, mutta suurimmat muutokset ovat tapahtuneet tekotavoissa ja tekstissä. Alkutaipaleella selostajan lukuvirheet merkittiin kelanauhuriin paperisuikaleilla, ja kohdat nauhoitettiin jälkikäteen uudelleen. Suomen kielen lauseenmuodostuksen muuttuminen on vaikuttanut myös spiikkitekstien sävyihin.

Hyvä selostusääni lähtee Heikkisen mukaan neutraaliudesta. Eri sävyjä ja painotuksia on kuitenkin osattava tuoda esille siten, että selostus pysyy taustalla eikä katsoja jää miettimään sitä. ”Hyvä spiikki on minimalismin taidetta,” Heikkinen tiivistää. Tekstitykset ovat syrjäyttämässä selostuskäännökset muun muassa kustannussyistä. Heikkinen pitää selostuksen säilymistä tekstittämisen rinnalla tärkeänä. Ulkomaalaisesta filmistä tulee suomenkielisen selostuksen myötä omempi, eikä tekstiä ole tarvetta tiivistää yhtä paljon kuin tekstityksissä. Av-kääntäjää tarvitaan myös selostustöissä, joissa toisinaan kysytään ohjaajan taitoja.

Selostaja saa käännöksen sähköpostitse ja tapaa sitten kääntäjän. Heikkinen kertoo, ettei useinkaan tutustu selostettavan ohjelman kuvanauhaan etukäteen, ellei kääntäjä katso sen olevan tarpeen. Selostustekstin Heikkinen lukee aina huolellisesti, ellei se jostakin syystä päädy hänen käsiinsä viime tingassa. Konkarilta spiikki sujuu toki tarvittaessa kylmiltäänkin.

Uusien käsitteiden tai vaikkapa eläinlajien lihavoiminen tekstissä helpottaa myös selostajan työtä. Jos ohjelmassa on sekä tekstitettyjä osuuksia että selostusta, Heikkisen mielestä on tärkeää, ettei selostaja lue jo tekstissä mainittua eläinlajia esittelypainotuksella. Tässäkin kääntäjän ja selostajan yhteistyön merkitys korostuu, sillä selostaja ei aina näe etukäteen tekstitettäviä osuuksia.

Kääntäjän toimituksellisen työn osuus on lisääntynyt tiedon lisääntymisen myötä, mutta varsinaista ohjaamista kokenut selostaja tarvitsee vähemmän. Heikkisen kokemuksen mukaan kääntäjä keskeyttää selostuksen nauhoituksen ani harvoin, mutta aina asiasta. Selostaja on kenties ymmärtänyt asian väärin tai unohtanut esittelypainon, jolloin kääntäjä ohjaajan asemassa antaa lukuohjeen. Oikea luenta on Heikkisen mukaan tärkeä asian ymmärtämisen kannalta.

Kääntäjä panee selostustekstiin myös ääntämisohjeita esimerkiksi vieraskielisten erisnimien kohdalle ja tarvittaessa keskeyttää nauhoituksen uutta ottoa varten. Selostaja ajoittaa lukemisen kääntäjän merkitsemien alku- ja joskus myös loppuaikakoodien mukaan. Tarvittaessa kääntäjäohjaaja antaa selostajalle merkin, jonka kohdalla luennan tulisi alkaa, mutta hyvästä reaktionopeudestaan kiitelty Heikkinen ei enää tätä menetelmää käytä. Kokenut selostaja pystyy myös tarvittaessa nopeuttamaan luentaa, mutta usein tekstiä joudutaan tiivistämään, sillä nopeutettu kohta ei saisi erottua liikaa muusta rytmistä. Heikkinen mainitseekin aloittelevan kääntäjän yleisimmäksi kompastuskiveksi liian runsaan tekstimäärän käytettävissä olevaan lukuaikaan nähden.

Pitkään jatkunut yhteistyö samojen kääntäjien kanssa vähentää kääntäjien antamien ohjeiden tarvetta, ja vastavuoroisesti myös selostaja voi kommentoida kääntäjän työtä. Heikkinen kertookin tarvittaessa omaksuvansa myös äidinkielen opettajan roolin. Kaiken kaikkiaan Heikkinen kiittelee Ylen suomentajia taitaviksi ja asiansa osaaviksi ammattilaisiksi. Heikkinen arvostaa myös äänittäjän panosta parhaan mahdollisen lopputuloksen luomisessa.

Heikkinen arvioi 50 minuutin ohjelman nauhoituksen vievän noin tunnin ja viisitoista minuuttia. Tällaisia nauhoituksia kokenut selostaja voi tehdä peräkkäin kaksi, jopa kolmekin. Studioajat ovat kuitenkin kortilla, ja erityisesti äänittäjät ovat kovilla kireän tahdin vuoksi.

Toimettomaksi Jarmo Heikkinen ei aio jäädä eläkkeelläkään. Freelance-työt jatkuvat, ja suosikkiselostaja on alkanut opetella kaksirivisen soittoa opettajan johdolla. Laiskaksi oppilaaksi tunnustautuva Heikkinen kertoo myös harrastavansa keräilyä: arkistoista löytyy muun muassa kasapäin vanhoja selostuskäsikirjoituksia ja videonauhoja. ”Niissä on hyvää tietoa, vaikka en minä tiedä, mihin niitä tarvitsen,” Heikkinen nauraa.

Haastattelu julkaistu kokonaisuudessaan Kääntäjä 9/2010 -numerossa. Heikkisen suloääntä voi kuunnella YLEn Elävän arkiston tallenteissa.