keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

"Ei voi kääntää"

1960-luvun klassikkokomediasarja Benny Hill Show oli kuuluisa paitsi yläosattomista naisista, myös sanaleikkeihin perustuvasta huumorista. Sarjaa sen ensimmäisellä esityskierroksella kääntänyt kääntäjä löi kerran eräänkin sanailun kohdalla hanskat tiskiin ja yksinkertaisesti kirjoitti ruutuun tekstin: Ei voi kääntää. Tapauksesta puhuttiin kääntäjäpiireissä pitkään.

Nykyään sellaista ei hyvällä katsottaisi, jos ei silloinkaan. Etenkin valmiiksi nauretuissa komedioissa nyrkkisääntö on, että jos alkutekstissä on jotakin hauskaa, käännöksessäkin on oltava jotakin hauskaa. Yleensä vaikeat sanaleikit pystyy pähkäilemällä korvaamaan toisella vastaavalla vitsillä tai edes huvittavilla sanavalinnoilla, mutta joskus tilanne on toivoton. Esimerkiksi tässä taannoisessa tapauksessa.

Työn alla oli Jimmy Kimmel Live! -keskusteluohjelma. Jimmy vitsailee C-Murder-nimisen rap-artistin murhasyytteestä, ja mukana on "dramatisoitu esitys" oikeudenkäynnistä.



Transkriptio (korvakuulolta, kässäriä ei ollut):

Syyttäjä: Did you see C-Murder murder?
Todistaja: I didn't.
S: Didn't what?
T: See C-Murder.
S: Murder?
T: Yeah.
S: Did you see Murder see murder?
T: No, I didn't see Murder.
S: Did you see murder?
T: No, I didn't see... it.
S: What about you, did you see Murder?
Guillermo (Jimmyn studion latinoturvamies, joka puhuu huonoa englantia): Sí. C-Murder.
S: C like "C-Murder" or sí like "yes"?
G: Sí, sí, I see C-Murder murder. But I didn't see nothing, sir.

Koko sketsi perustuu siihen, että C, sí ja see ovat homofoneja, eli kuulostavat samalta, mutta niillä on eri merkitys. Suomeksi C, sí ja verbi nähdä eivät tietenkään ole lähelläkään toisiaan. Lisäksi koska C-Murder on oikea henkilö, hänen nimeään ei voi lähteä muuttamaan. Umpikujassa ollaan.

Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi kääntää sketsi suoraan, "sanasta sanaan" ilman kikkailuja ja jättää huumori kuvan ja äänen välitettäväksi. Käännöstä tehdessä ei tietenkään koskaan pidä olettaa, että katsojat ymmärtävät lähtökieltä, mutta jokainen kuitenkin kuulee, että sana C/see/sí toistuu jatkuvasti ja voivat siten todennäköisesti ymmärtää, miksi tilanne on huvittava.

Jutun kruunaa viittaus Abbott ja Costellon baseball-aiheiseen klassikkosketsiin Who's On First, jota kovin moni Suomessa tuskin tuntee. Onnea vain tuonkin sketsin kääntäjälle...

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Käännöskukkasista ei ruusuja saa

Kirjoittanut Anna-Maija Ihander

Kun av-kääntäjä kertoo jollekin ammattinsa, ensimmäinen kysymys on lähes poikkeuksetta: miksi teette niin paljon virheitä? Usein mainitaan sana "käännöskukkanen", joka on Jouni Paakkisen nimitys tekstitysmokille. Paakkisen julkaisemat hupikirjat ja nettisivut ovat tehneet av-kääntäjien virheiden bongailusta kansallisurheilua. Joillekin virheistä huomauttelu tuntuu olevan suorastaan keino päästä osoittamaan oma ylivertaisuutensa kääntäjään nähden, ainakin mikäli tv-kanaville lähetetyn palautteen sävyyn on uskominen - yleisin käännöspalautteen avauslause kun vaikuttaa olevan "mitä idiootteja teillä siellä on töissä?"

No, miksi niitä virheitä sitten tulee? Tässä tulee lista erilaisia syitä kysyjien uteliaisuutta tyydyttämään.



1. Matalat palkkiot --> kiire
Tietyt av-käännöksiä teettävät tahot maksavat käännöksistä niin kehnosti, että töitä täytyy painaa hiki hatussa päästäkseen inhimilliselle ansiotasolle. Rauhallisella tahdilla yhden 45-minuuttisen tv-sarjan jakson kääntämiseen kuluu keskimäärin 2-3 työpäivää. Jotkut kuitenkin joutuvat tehtailemaan jaksoja jopa yhden päivässä tai enemmänkin. Kun aikataulu on tällainen, ei ole ihme, että käännökseen voi jäädä virheitä.

2. Suuri vaihtuvuus
Moni uupuu hurjaan työtahtiin nopeasti, ja vaihtuvuus alalla on paikoittain vilkasta. Jos palkkioiden poljenta alallamme jatkuu edelleen, av-kääntämistä on pian yhä vaikeampi tehdä ammatikseen ja alan valtaavat tiuhaan vaihtuvat, väliaikaista lisätienestiä etsivät läpikulkijat.

3. Kehnot käsikirjoitukset

Av-kääntäjä saa oletusarvoisesti käyttöönsä ohjelman käsikirjoituksen. Aina tämä ei tosin ole positiivinen asia, sillä käsikirjoitukset ovat yhä useammin mitä sattuu, vai pitäisikö sanoa "täynnä käsikirjoituskukkasia". Käsikirjoitus on yleensä laadittu valmiin tv-ohjelman tai elokuvan pohjalta (ei siis toisin päin), ja laatija ei ole aina välttämättä kuullut tai ymmärtänyt kaikkia kohtia. Joskus käsikirjoituksista puuttuu pätkiä, ja nimien kirjoitusasu on aina syytä tarkastaa vielä itse, sillä käsikirjoituksissa se on yleensä täysin hatusta vetäisty. Virheitä syntyy, jos luottaa käsikirjoitukseen liian sokeasti.

4. Vaativat aiheet
Kääntäjä saattaa törmätä työssään mihin tahansa aiheeseen. Yleensä käännöskoordinaattorit tuntevat kääntäjiensä erikoisalat ja kiinnostuksenaiheet, ja töitä pyritään jakamaan niiden mukaisesti. Silti jokainen kääntäjä törmää joskus aiheeseen, josta ei tiedä mitään, ja alaan tutustuminen täytyy aloittaa puhtaalta pöydältä. Lopputulos miellyttänee suurinta osaa katsojista, mutta kyseisen alan asiantuntija saattaa hyvinkin huomata joukkoon lipsahtaneen virheen.

5. Tekniset rajoitukset
Tekniikka rajoittaa av-kääntäjien työtä monin tavoin ja saattaa käyttäytyä arvaamattomasti. Esimerkiksi siististi ajastettu teksti saattaa lähetystekniikan vuoksi pomppia ruudulle ja pois miten sattuu - tämä on ollut ongelmana erityisesti Ylen kanavilla. Jos käännös taas on tehty valmiiksi ajastettuun pohjaan, kuten lähes kaikki DVD-käännökset nykyään tehdään, kääntäjä ei usein edes voi vaikuttaa ajastukseen, ja tekstien rytmi voi vaikuttaa levottomalta. Elokuvateatterikäännöksissä lisähaasteena on, että kääntäjä näkee työn alla olevan elokuvan ainoastaan kerran, ja on sen jälkeen ainoastaan käsikirjoituksen (toivottavasti hyvän!) ja ääninauhan varassa.

6. Oliko kyseessä varmasti virhe?
Kääntäjän pitää hallita paitsi vieras kieli ja suomen kieli, myös tekstianalyysi. Tekstistä pitää löytää merkitykset, tyyli ja olennainen sisältö. Kääntäjä ei siis käännä yksittäisiä sanoja, vaan tekstiä kokonaisuutena. Pelkistetty esimerkki: englanninpuhujan mielestä yksinkertainen asia on "piece of cake". Suomeksi sama asia ilmaistaan idiomilla "helppo nakki". "Cake" ei ole suomeksi "nakki", mutta kyseessä ei silti ole käännösvirhe.

7. Ihminen ei ole erehtymätön
Jos ohjelma on aiheeltaan vaativa tai vilisee vaikkapa vitsejä, kääntäjä saattaa olla niin keskittynyt tiedonhakuun ja kielen hiomiseen, että "helpot" yksityiskohdat kuten numerot voivat lipsahtaa väärin. Kääntäjä voi myös olla vaikka väsynyt ja virhe voi vain livahtaa ohi silmien. Tiedonhakukin voi epäonnistua - jostain voi löytyä vakuuttavaa väärää tietoa, jonka vain kyseisen alan ammattilainen huomaa virheelliseksi. Syitä virheille on loputtomasti, koska ihminen on erehtyväinen. Toisaalta kone ei av-kääntäjän työtä voi tehdä, kuten aiemmasta blogikirjoituksesta voi todeta.


Me av-kääntäjät emme ole täydellisiä. Virheitä tulee, vaikka tekisi huolellistakin työtä. Arvostamme sitä, että katsojat välittävät työmme laadusta ja otamme mieluusti vastaan palautetta. Olisi kuitenkin mukavaa, jos palautteen sävy ei olisi aina niin aggressiivista kuin se nykyään on. Virheistä voi huomauttaa myös kohteliaasti. Positiivinen palautekin olisi tietysti ihan mukava piristys.

Mitä tulee käännöskukkasiin, Jouni Paakkinen ei varmasti tarkoita pahaa mokakeräilyllään, ja hän muistaa kyllä nykyään aina mainitakin, ettei "väheksy kääntäjien ammattitaitoa". Tosiasia kuitenkin on, että käännöskukkasinnostus ei ole ainakaan nostanut kääntäjän työn jo ennestäänkin melko alhaista arvostusta. Vahinko on siis jo tapahtunut. Harmillista on myös, että jos mediassa joskus on tarve puhua av-kääntämisestä, haastatteluun kutsutaan käännöskukka-Paakkinen eikä esimerkiksi av-kääntäjää. Meillä kääntäjilläkin riittäisi kyllä viihdyttäviä juttuja hassuista sattumista, oivaltavista käännöksistä ja uskomattomista venymisistä.

www.av-kaantajat.fi-sivustolla voit halutessasi käydä kehumassa käännöstä.

Jouni Paakkista ja Anna-Maija Ihanderia haastatellaan Ylen Aamu-tv:ssä tiistaina 23.3. kello 8.13 ja 8.30 välillä.

torstai 18. maaliskuuta 2010

KVG vai ei?

Yksi kääntäjän tärkeimpiä taitoja on tiedonhakutaito. Käännettäväksi voi tulla mitä tahansa aihetta käsittelevä dokumentti, reality-sarjan tähti saattaa puhua suomalaisille tuntemattomasta amerikkalaistuotteesta, rikostutkija voi selostaa ballistiikan saloja tai lääkärisarjan tohtorit voivat yhtäkkiä puhua työstään pelkän pussailun sijaan.

Yksittäisten faktojen selvittämiseksi turvaudutaan yleensä ensimmäisenä internetiin, tarkemmin sanottuna Googleen.

Sofi Oksanen kirjoitti 17.3. mielenkiintoisen kolumnin Helsingin Sanomiin Googlen tarjoamasta "virtuaalisesta arkeologiasta". Hän kirjoittaa: "Hakukoneen marssijärjestys ei määräydy tiedon oikeellisuuden tai olennaisuuden mukaan, vaan päällimmäiseen kerrokseen asettuu tieto, joka on ajankohtaista tässä hetkessä tai on ollut sitten internetin yleistymisen. Seuraavasta kerrostumasta löytyvät asiat, jotka ovat tähdellisiä tämän päivän ihmiselle tai tietyille ryhmille."

Oksasen kolumni sai minut miettimään tiedonhakuani taas uudesta vinkkelistä. Olen esimerkiksi ajatellut, että joidenkin termien yleisyyden pystyy päättelemään pitkälti siitä, montako Google-osumaa ne tuottavat. Mutta voiko sittenkään? Olen unohtanut, että internetin tieto ei ole neutraalia, vaan internetin käyttäjien tuottamaa tai sinne laittamaa. Käyttäjät valitsevat, mitä internetiin laittavat. Sisältöä kirjoittavat kaikki yläkoululaisista ydinfyysikoihin, eikä aina ole selvää, kumpi tekstin on kirjoittanut. Kummat käyttävät internetiä enemmän? Kumman ryhmän tuottamia tekstejä Google löytää enemmän? Mitä tämä tarkoittaa?

lauantai 13. maaliskuuta 2010

Kelpaavatko automaattiset tekstitykset?

YouTube teki viime viikolla hätkähdyttävän ilmoituksen: sivuston videoihin saa nyt automaattiset tekstitykset. Nytkö se siis tapahtuu? Tehdäänkö av-kääntäjät tarpeettomiksi?

Tekstityksiä ei ole vielä saatavilla kaikkiin YouTuben videoihin, ja sivustolla muistutetaan, että puheentunnistusteknologia on vielä lapsenkengissä, joten tekstitysten laatu ei kaikissa tapauksissa ole vielä kovin ihmeellinen. Tämän voi itsekin todeta seuraavasta videopätkästä.



Tekstitykset saa näkyviin painamalla videon oikeasta reunasta nuolta ja sieltä punaista CC-nappulaa (näkyy vain videon pyöriessä). Valitse Transcribe Audio, niin videoon tulevat englanninkieliset tekstit. Voit vaihtaa kieleksi myös suomen valitsemalla seuraavaksi Translate Captions ja sieltä valikosta Finnish.

Kuten videosta näkee, toistaiseksi av-kääntäjiä vielä tarvitaan. Mutta entä kun teknologia kehittyy?

Jo nyt joissakin av-käännöksiä teettävissä firmoissa on alettu tarjota kääntäjien muokattaviksi tällaisia closed captions -tyylisiä tekstitiedostoja, joissa englanninkielinen alkuteksti (yleensä sentään enimmäkseen paikkansapitävämpi kuin ylläolevassa videossa) on siirretty kirjoitettuun muotoon kokonaisuudessaan ja jaettu repliikkeihin sen perusteella, mitä ruutuun kerralla mahtuu, eikä suinkaan järkeviksi kokonaisuuksiksi. Tällaisista tiedostoista halutaan teettää kakkoskäännöksiä, toisin sanoen kääntäjän pitäisi kääntää tekstit ja jättää ajastus ennalleen.

Jos ajastukseen ja repliikkijakoon ei koske, lopputulos on tietenkin kaoottinen. Tekstit vilisevät ruudussa sitä tahtia, ettei kuvaa ehdi katsoa lainkaan. Kuitenkin käännösten teettäjien mielestä tämä ilmeisesti on tarkoituksenmukaista, ja tietenkin halpaa, koska kääntäjälle voi maksaa vähemmän ajastustyön jäädessä kokonaan väliin. (Lue myös Tiina Holopaisen mietteet kakkoskäännöksistä blogikirjoituksessa Palkkiot ylös ja kakkoskäännökset alas)

Toimeksiantajille tällainen käytäntö on siis edullinen, ja sinne päin -laatu ei näytä heitä vaivaavan. Kysymys kuuluukin, riittääkö tällainen laatu katsojalle? Entä tv-sarjojen, dokumenttien ja elokuvien tekijöille?

tiistai 9. maaliskuuta 2010

Pelikäännöksistä juttu YleX:llä

Av-kääntäminen ei ole pelkästään tv-ohjelmien ja elokuvien tekstittämistä ja dubbausta. YleX teki eilen jutun tietokone- ja konsolipelien kääntämisestä (kesto noin 6 minuuttia).

Pelien kohdalla puhutaan yleensä lokalisoinnista, joka tarkoittaa pelin kokonaisvaltaista sovittamista kohdemaahan sopivaksi. Käännettäväksi tulee itse pelin dialogin ja tekstien lisäksi myös esim. käyttöohjeet, kansitekstit ja välillä nettisivutkin. Lokalisointiin voi kuulua jopa se, onko autopelissä vasemman- vai oikeanpuoleinen liikenne.

YleX:n jutussa pelejä lokalisoivan Walkhtru-käännöstoimiston Tuomo ja Sonja Karvonen kertovat mm. kokemuksistaan The Sims -pelin kääntämisestä sekä hardcore-pelaajien ristiriitaisesta suhtautumisesta pelien kääntämiseen ja etenkin dubbaukseen. Juttu on mielenkiintoinen, kannattaa kuunnella!

Pakko on silti hiukan purnata jutun otsikosta "Miten pelit kääntyvät suomeksi?" Jostakin syystä aina kun kääntämisestä kirjoitetaan, elokuvat, kirjat ja pelit jotenkin salaperäisesti itsestään "kääntyvät" toiselle kielelle. Muistakaa nyt, hyvät journalistit, että siellä on ihminen välissä! :)

maanantai 8. maaliskuuta 2010

Mitä, onko dubattu elokuvakin käännetty?

Av-kääntäjien foorumilla kuultua:

Muuan puolituttu kertoi käyneensä katsomassa ”Möröt vastaan Muukalaiset” -leffan suomeksi puhuttuna. Ammatillinen uteliaisuus iski ja kysäisin, josko hän olisi sattumalta vilkaissut kääntäjän nimen lopputeksteistä (mistä sitä tietää vaikka siellä olisi joku tuttukin nimi). En odottanut mitään ihmeitä, koska harvahan niitä loppujen lopuksi katsoo, mutta vastaus oli sitäkin yllättävämpi:

”Ei kun se oli kato dubattu, ei sitä ollu kukaan kääntäny.”

Niinpä niin, ihan impropohjaltahan ne ääninäyttelijät siellä studiossa vetää.

Julkaistu kirjoittajan luvalla.

perjantai 5. maaliskuuta 2010

Palkkiot ylös ja kakkoskäännökset alas

Av-käännöstoimistojen ja kääntäjien neuvottelut alkoivat eilen. Seuraavassa 20 vuotta av-kääntäjänä työskennellyt ja av-kääntämistä Turun yliopistossa opettava Tiina Holopainen kirjoittaa työehdoista ja av-kääntäjän asiantuntijuudesta. Tiinan tekstiä voi lukea lisää av-kaantajat.fi-sivustolta kohdasta Av-kääntäjän asiantuntijuus.
---
Nyt on historiallinen tilaisuus vaikuttaa joukolla AV-kääntäjien tilanteeseen! Kääntäjien vastakkainasettelusta ei ole mitään hyötyä. Voimat on syytä käyttää AV-kääntäjien asiantuntija-aseman vahvistamiseen yleisesti.

Toimistojen kanssa käytävissä tulevissa neuvotteluissa ei pidä olla liian vaatimaton esimerkiksi palkkioiden suhteen. Jos ajatellaan Yhtyneet-sopimuksen palkkioita, en ole itse koskaan pitänyt niitä päätä huimaavina, varsinkaan jos niitä vertaa muiden asiantuntija-alojen palkkioihin. (Kaikkien palkansaajien keskipalkka Suomessa oli viime vuonna naisilla noin 2600 euroa ja miehillä noin 3200 euroa kuussa.) Freelance-kääntäjien ansioista AV-alalla pitäisi olla monipuolisempaa tietoa, ja toivottavasti sitä myös saadaan juuri tehdystä palkkiokyselystä. Työskentelynopeuksissa on varmasti huomattaviakin yksilöllisiä eroja. Oma arvioni on kuitenkin, että kääntäjillä on keskimäärin taipumus vähätellä ajallista työpanostaan suhteessa tuloihinsa. Työaikansa alakanttiin arvioimisesta kyselyissä ei ole meille mitään etua. Toisaalta arvelen, että liian moni tienaa ”hyvin” muun elämän ja terveytensä kustannuksella. Asiantuntija-ammatissa pitäisi voida päästä hyviin tuloihin siten, että tekee (halutessaan) normaalia työviikkoa ilman jatkuvaa stressiä, että aikaa jää muullekin elämälle, harrastuksille ja perheelle, ja niin, ettei työkunto romahda, kun tulee 50 vuotta täyteen.

Lisäksi neuvotteluissa pitää vaatia kakkoskääntämisen poistamista kokonaan. Kakkoskäännösten tekemiseen suostuessaan kääntäjä tulee rikkoneeksi vastuunsa suomen kielen vaalijana: Ensinnäkin indoeurooppalaisiin kieliin perustuvat, valmiiksi ajastetut ja siten valmiiksi jaotellut ruudut estävät kääntäjää tekemästä suomen informaatiorakenteen kannalta toimivia jaotteluratkaisuja – puhumattakaan siitä, että jaottelu ja rytmittäminen ovat AV-kääntäjän työn ytimessä. Toiseksi ykköskielinen käännös aiheuttaa tutkitusti (Jan Pedersenin väitöskirja Scandinavian Subtitling, 2007) interferenssiä kakkoskäännöksiin, yhdenmukaistaa ja latistaa käännöksiä ja siten kielen käyttöä – maksetaan aikakoodien muuttelusta tai ei. Yleensähän siitä ei tietääkseni edes makseta! Kolmanneksi ykköskäännösten ”spottaus” (se, mitä yleensä tekstitetään, mutta myös miten tekstitetään) perustuu usein toiseen periaatteeseen kuin meillä Suomessa on vallalla: tekstittämisen katsotaan palvelevan sekä kuulevia että kuulorajoitteisia, kun taas meillä Suomessa kuulorajoitteisille katsojille on olemassa aivan omat tekstityskäytäntönsä. Ja neljänneksi kakkoskäännösten hyväksyminen ylläpitää käsitystä työn kaavamaisuudesta, yhdenmukaistaa käytäntöjä kielten erityisyyksien kustannuksella ja valmistaa siten tietä AV-kääntäjän työn sisällölliselle köyhtymiselle, ellei peräti koneistamiselle.

Kehottaisin todellakin vakavasti kieltäytymään kakkoskäännöstehtävistä yhtenä rintamana. Kakkoskäännökset ovat hiipineet AV-alalle ja myös Suomeen kuin vaivihkaa, polkuhintojen mukana, mutta aivan kuten polkuhintoja, niitäkään ei tarvitse eikä pidä hyväksyä. Vaatimus voi tuntua äkkiseltään radikaalilta. Jokainen itseään ja alaansa kunnioittava AV-kääntäjä tietää kuitenkin, ettei kakkoskäännöksille ole yhtäkään kieleen ja AV-käännösviestintään liittyvää perustelua ja että ne päinvastoin sotivat varsinkin suomen kieltä ja suomalaisen AV-kääntämisen viestinnällisiä perinteitä vastaan. Kysymys ei ole yhtään vähemmästä asiasta kuin AV-kääntäjän työnkuvan tulevaisuudesta. Yhden kääntäjän on vaikea kieltäytyä jo nyt huolestuttavan pitkälle yleistyneestä käytännöstä. Ainoa keino on siis nähdäkseni ehdoton joukkoboikotointi kakkoskäännösten suhteen. Edes aikakoodien muuttamisesta maksettavaan palkkioon ei pidä suostua, sillä käytännössä aikakoodien muuttaminen on aikaa vievää ja turhauttavaa työtä ja interferenssi jaotteluun ja ilmaisuun säilyisi. Mitä firmat voivat tehdä, jos kääntäjät sitoutuvat joukolla boikotoimaan kakkoskäännöksiä? Suostuisivatko ne tähän vaatimukseen mieluummin kuin poistuisivat kokonaan Suomen markkinoilta? Nyt on kenties ainutlaatuinen tilaisuus ottaa ala tässäkin suhteessa takaisin AV-kääntäjien haltuun. Näen sen myös kääntäjien tilaisuutena kohottautua asiantuntija-rooliin ja lopettaa asiantuntemattomien vuosikausia jatkunut huseeraus alalla.

Berliinin Languages & the Media -konferenssissa vuonna 2008 esiteltiin SDI:n rahoittama konekäännöstutkimus (Martin Volk, Universität Zürich, Institut für Computerlinguistik), jossa hyödynnettiin ruotsin-, tanskan- ja norjankielisistä ykkös- ja kakkoskäännöksistä tehtyjä käännösmuisteja. Tulokset esiteltiin menestystarinana. Tosin koneen tekemiä tekstityksiä eivät ilmeisestikään olleet arvioineet AV-kääntäjät, koska asiaa koskevaan kysymykseen ei saatu vastausta. Joka tapauksessa tuloksia pidettiin lupaavina. (!) Onkin erittäin todennäköistä, että seuraavaksi siirrytään lähikielistä toisilleen vieraampiin kieliin. Suomessakin tehtyjä kakkoskäännöksiä käytetään mitä todennäköisimmin hyväksi pyrkimyksissä luopua ihmiskääntäjistä. Kääntäjät korvattaisiin jälkikäsittelijöillä, post editoreilla, joille maksettaisiin entistä vähemmän, eikä kukaan olisi enää vastuussa tekstityksen kokonaistoimivuudesta.

Koko projekti on uskomaton ja vailla tarkoituksenmukaista kieli- ja käännösteoreettista pohjaa. Hanke perustuu täysin mekaaniseen ja atomistiseen käsitykseen kielestä ja kääntämisestä eikä ota huomioon AV-kääntämisen erittäin kontekstisidonnaista luonnetta. Mutta rahalla voidaan aina tehdä lisää rahaa kielten ja kääntäjien kustannuksella, ellei kääntäjäkunta itse älähdä. Haluammeko olla edesauttamassa tällaista kehitystä tuottamalla tutkimusmateriaalia konekääntämisen tutkimukseen AV-kääntämisen alalla?

Rohkaisevana esimerkkinä voin kertoa, että Ranskassa SDI saatiin polvilleen pari vuotta sitten, kun kääntäjät yhdistivät voimansa ja kieltäytyivät enää tekemästä töitä palkkioita jatkuvasti laskeneelle firmalle. Osa protestista koski myös kakkoskääntämistä. Firma joutui jopa poistumaan Ranskan markkinoilta ainakin toistaiseksi. En tiedä, mikä tilanne on nykyään. Suomessahan SDI on ilmoittautunut jo jonkin aikaa halukkaaksi työehtosopimusneuvotteluihin. Firmatkin voivat siis oppia, kun puhuu niiden kieltä. Näyttää siltä, että usein ne ymmärtävät vain sellaisia toimia, jotka vaikuttavat suoraan niiden toimintaan ja lähinnä talouteen. Monet AV-käännösfirmat eivät ole kiinnostuneita AV-kääntämisen hienouksista, eikä niiden tarvitsekaan olla. Mutta jos ne eivät tunnusta AV-kääntäjiä oman alansa asiantuntijoiksi, vaan alkavat liiketaloudellisista syistä vääristää alaa, asioihin on puututtava kovin ottein. Ainoa keino on tässä tilanteessa minun nähdäkseni kieltäytyminen yhdessä sellaisista työehdoista, tehtävistä ja ohjeistuksista, jotka loukkaavat kääntäjän asiantuntijuutta, rapauttavat suomen kieltä ja vaikeuttavat eri tavoin kääntäjän suoriutumista työstään vastuullisesti. Nyt siihen olisi tilaisuus!

Samaisessa Berliinin konferenssissa kuultiin toinenkin rohkaiseva ajatus. Eräs yksityisen AV-käännösfirman edustaja kehotti kääntäjiä valistamaan firmoja. Uudella alalla tehdään aina ensin virheitä, ja sitten vähitellen opitaan, mikä toimii ja mikä ei. Kääntäjien ei siis todellakaan pidä alistua toimistokääntämisenkään nykyoloihin ikään kuin annettuina, vaan me voimme ja meidän pitää vaikuttaa oman työkenttämme kehittämiseen.

Joskus pitää antaa oikein kunnon läksy: alalle pyrkivien olisi hyvä malttaa odottaa TES-neuvottelujen tulosta, ennen kuin he hakeutuvat mihinkään kohtuuttomin suoritusehdoin toimivaan toimistoon.