keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Av-kääntäjät kadulla - tule katsomaan!

Pitkä talvi on takana. Talven aikana on mm. jatkettu työehtosopimusneuvotteluja Journalistiliiton ja KAJ:n sekä käännöstoimistojen Pre-Text, Rosmer International, SDI Media ja Stellar Texts kanssa sekä vaihdettu ideoita pohjoismaisten kollegojen kanssa. Broadcast Textiä ei vieläkään ole saatu neuvottelupöytään, mutta ilmassa on viitteitä siitä, että firman kääntäjät alkavat saada tilanteesta tarpeekseen.

Av-kääntäjät ovat muhineet pesissään koko pitkän talven ja kömpivät sieltä kevään tullen ulos.Nimittäin:

Tapahtuma Facebookissa

Suomen av-kääntäjät järjestävät Täällä on ihminen välissä! -tempauksen perjantaina 2.5.2014 klo 12 - 18 Kolmen sepän patsaalla Helsingissä. Kääntäjät astuvat esiin televisioruudun takaa ja kertovat omasta työstään sekä pyrkimyksistä turvata alan tulevaisuus ja av-käännösten laatu Suomessa.

Tule bongaamaan tv:stä tutut nimet ja kysy kaikki av-kääntämisessä askarruttavat kysymykset!

Halukkaat pääsevät myös esimerkiksi ratkomaan visaisia käännöspähkinöitä ja kokeilemaan itsekin tv-ohjelman suomentamista. Materiaalina on amerikkalaista realityä ja ruotsalaista komediaa Solsidanin muodossa.

Hyvä käännös on katsojan ja sisällöntuottajan oikeus. Yhä suurempi osa av-käännöstöistä tuotetaan kuitenkin heikoilla työehdoilla ja alihintaan, mikä vaikeuttaa tasokkaiden käännösten luomista ja karkottaa alalta ammattitaitoista työvoimaa. Kääntäjät haluavat alalle työehtosopimuksen, joka estää alihinnoittelukierteen jatkumisen ja takaa kohtuulliset työehdot. Jos työehdot ovat kunnossa, kääntäjät voivat tehdä työnsä rauhassa ja hyvin.

perjantai 27. syyskuuta 2013

Boikottigalleria

Erikoisen yhteensattuman kautta tänään, kansainvälisenä kääntäjienpäivänä 27.9.2013 tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun MTV Median kääntäjille ilmoitettiin ulkoistamisesta. Vuosipäivän "kunniaksi" av-kaantajat.fi-sivustolle perustettiin uusi osio, Boikottigalleria, jossa epäreiluja eri av-kääntäjät kertovat omat syynsä boikotoida epäreiluja työehtoja.

Nostan tässä esiin pari esimerkkiä.

Jani Tikkanen
FM, englannin kielen kääntäminen ja tulkkaus
Mukana boikotissa marraskuusta 2012 lähtien (kun sai viimeiset sovitut työt tehtyä).
Ottaa vastaan töitä vain reiluilta toimijoilta.

"Tein televisio- ja dvd-käännöksiä Broadcast Text Internationalille freelancerina vuosina 2005–2012. Lakkasin ottamasta vastaan uusia töitä BTI:ltä lokakuun 2012 lopulla. Viimeiset aiemmin sovituista töistä tein marraskuussa.

12.12.2012 ilmoitin monen muun tavoin kieltäytyväni työtarjouksista, kunnes TES-neuvotteluissa tapahtuisi edistystä. Vastauksena vaadittiin palauttamaan tekstitysohjelman dongle kuukauden sisällä. Lopullisesti purin yhteistyösopimukseni 2.4.2013 firman perseilyyn kyllästyttyäni.

Viime vuoden lopulta asti olen siis ollut täysin työttömänä paria lyhyttä av-käännöstä lukuun ottamatta ja etsinyt töitä lähinnä muilta aloilta. Av-käännösalan parilta reilulta toimijalta en ole töitä saanut enkä muille aio työskennellä.

Lähdin mukaan Lokakuun liikkeeseen, koska näin sen joukkovoimassa ensimmäistä kertaa todellisen mahdollisuuden vaikuttaa alan surkeisiin palkkioihin ja muihin epäkohtiin."

Boikotoijia



Laura Paavilainen
FM, englantilainen filologia
Mukana boikotissa 1.12.2012 lähtien (kun sai viimeiset jaetut työt tehtyä).
Boikotoi töitä, joista ei makseta TESin mukaista palkkiota.

"Olin jo pidemmän aikaa suunnitellut alan vaihtoa, koska en tullut käännöspalkkioilla toimeen varsinkaan yrittäjänä. Rintamaan liittyminen oli siis itsestäänselvyys. Jos kaikkia ei saada mukaan ja tavoitteemme ei onnistu, alalla ei nähdäkseni ole kunnon tulevaisuutta.

Ennen boikottia toimin BTI:n freelancerina. Aloitin opintojen ohella vuonna 2009 verokortillisena, ja yliopistosta valmistuttuani vuonna 2011 perustin toiminimen, koska muuten töitä ei enää olisi jaettu. Toiminimen perustamisesta on koitunut BTI:n palkkioilla pelkkää harmia.

Boikotin alettua palasin pitkin hampain vanhaan opiskeluaikaiseen työhöni osa-aikaisena kassanhoitajana Prismassa. Työskentelen henkilöstövuokrausfirman kautta ja teen muutaman vuoron viikossa. Teen silloin tällöin myös sijaisuuksia päiväkodeissa ja kouluissa.

Vapaa-ajallani käyn paljon kuntosalilla, ja liikunta onkin minulle tärkeää paitsi fyysisen myös henkisen hyvinvointini kannalta.

Tällä hetkellä suunnittelen aineenopettajaksi opiskelua, vaikka opettaminen ei ole koskaan aiemmin kiinnostanut.

En pidä boikottia haastavana, koska tulotasoni on suunnilleen sama nyt kuin ennen boikottia. Se tuntuu älyttömältä, kun ottaa huomioon, että vapaa-aikaa oli ennen paljon vähemmän ja stressiä enemmän.

Toivoa antavat pienet edistysaskeleet ja tieto siitä, että liitot ja Tykki tekevät parhaansa alamme pelastamiseksi. Myös vahva yhteisöllisyys ja samanhenkiset kollegat antavat voimaa."

Lisää boikotoijien muotokuvia

perjantai 20. syyskuuta 2013

Perjantaisarjiksia

Eräs taitava av-kääntäjä on viimeaikaisten tapahtumien (ja kollegojen yllytyksestä) inspiroitunut luomaan av-käännösmaailmaan sijoittuvia sarjakuvia. Vilkaistaanpa näin perjantain kunniaksi, millaista on meno nallen av-käännösfirmassa.

Tervetuloa nallen firmaan!

Onhan se nyt ihan erilaista tuo yrittäjäfreelancerin ja kuukausipalkkaisen työ, kuten kuvasta näkyy. Terveisiä vaan työneuvostolle!
Eikö av-kääntäminen lyö leiville? Ehkä et ole kyllin nopea. Nalle kertoo sinulle, miten työ pitää tehdä oikein.
Eihän me näille palkkioille mitään voida, kun asiakas ei vaan maksa enempää! (klikkaa kuvaa niin se suurenee)
Sulle, mulle, mulle, mulle...
Kuvat on julkaistu tekijän luvalla. Koko galleria on deviantARTissa.

perjantai 13. syyskuuta 2013

Kuinkas sitten kävikään?

Kuulimme hiljattain, että Broadcast Text on irtisanonut ainakin kymmenen juuri keväällä rekrytoimaansa kuukausipalkkaista kääntäjää vain muutamaa päivää ennen neljän kuukauden koeajan loppumista. Ainakin yhdelle irtisanotuista syyksi oli ilmoitettu "firman kustannusrakenteiden keventäminen". Samalla oli tarjottu tilaisuutta jatkaa yrittäjäfreelancerina. Huomattavaa lienee se, että firmalla on samaan aikaan ollut edelleen aktiivinen työnhakuilmoitus mol.fi:ssä. Työvoimalle siis on tarvetta, mutta halvalle sellaiselle.


Keväällä kollegojen varoittelusta huolimatta Broadcast Textin kelkkaan lähteneitä saattaa nyt harmittaa ja syystä. Paljon parjattu BT osoitti jälleen todellisen karvansa. Yksi tuoreista irtisanotuista kirjoittaa kokemuksistaan näin:

Mitä! Joku hakee kymmentä av-kääntäjää. Englannista suomeen. "Luovia pilkunviilaajia" - minua!

Mutta hetkinen. Mikäs tämä BTI on. Googlataan. Ai, työtaistelu. Hm. No, mulle riittää vähempikin palkka. Mitähän ne ovat siellä maikkarilla tehneet, juoneet kahvia puoli päivää, vai?


Testikäännös. Ihanaa, ihanaa tehdä pitkästä aikaa omaa työtä. Hieroa älynystyröitä. Läpi! 


Uudenvuodenaattona joku Kaurismäki-niminen soittaa. Valitettavasti nämä kuukausipalkkaisten paikat on täytetty, mutta jos freelanceriksi...
 

Olen vannonut, ettei enää koskaan friikuksi. Mutta kun se on niin kivaa! Olkoon menneeksi.
 

Tekniikka tuottaa aluksi päänvaivaa, kun olen kääntänyt vain kirjoja. Sisäpiirin neuvot kuulostavat siltä, ettei minun halutakaan ymmärtävän. Työ käy niin hitaasti, etten pysty elämään sillä. Alle kahden kuukauden kuluttua ilmoitan lopettavani.
 

Toinen puhelu samalta naiselta. Jos rupeaisin kuitenkin kuukausipalkkaiseksi? Käännöspalaute ollut sen verran kehuvaa. Riemuitsen: eivät halua luopua minusta. Ai, tavoite ei ole LÄHESKÄÄN ne pahamaineiset 30 minuuttia päivässä? No hyvä. Saan opetella ajastamaan rauhassa.
 

Huhtikuussa koulutukseen. Onko meitä viisi? Pakollinen "vakituisille". Filmitoimittajakoulutusta, ScoreCardin täyttämistä. Täytätte ihan kokeeksi vain, katsotaan sitten myöhemmin henkilökohtainen tulostavoitteenne. Toimiston kääntäjät pälyilevät meitä vakavina tai vinosti hymyillen, kun meidät juoksutetaan heidän maisemakonttorinsa läpi. Yksikään ei ehdi kanssamme lounaalle.
 

Työ on edelleen ihanaa. Opin ajastamaan. Naps naps! Tarkistan kaiken huolellisesti, koska ohjeissa tähdennetään hyvän suomen kielen merkitystä. Ja koska olen huolellinen. Lähetän kokeeksi täyttämäni  ScoreCardin teejiille.
 

Palaute seisauttaa veret.  Teet siis vain paria hassua sarjaa viikossa! Tuloksesi on todella kaukana ScoreCardiin valmiiksi asetetusta tavoitteesta. Toimistomme kääntäjät kääntävät LÄHES 30 minuuttia päivässä. He eivät turhaan katsele ohjelmaa ennen kääntämistä, ja tarkistuskatselunkin voi tehdä tuplanopeudella.
 

Kerron, että isäni on kuollut edellisellä viikolla. Palaute käännöksistäni on edelleen hyvää, eivätkä ohjelmat palaudu minulle enää teknistenkään seikkojen vuoksi.  Puolustaudun myös sillä, ettei minun vertaamiseni kokeneisiin kääntäjiin ole reilua. Ja että teen töitä jopa illat ja viikonloput saadakseni tehtyä kaiken, minkä olen luvannut.
 

Vielä hyytävämpi vastaus. Muista että olet vielä koeajalla! Ja mitä sinä sitten päivisin teet?! Vilpitön osanotto isäsi poismenon vuoksi.
 

Löydän vielä jostain lisää tsemppiä. Juhannuksena työpäivät venyvät 12-14-tuntisiksi. Se ei enää auta. Viisi päivää ennen koeajan päättymistä tulee kolmas puhelu. Voi voi, kun meillä on tällainen tilanne. Organisaatiomuutoksia tulossa. Et ole ainoa joka joutuu lähtemään.
 

Ai, johtuuko tämä nyt tehottomuudestani?
Ei minun olisi tarvinnut perustella tätä tuonkaan vertaa! Mutta tee vielä tämän viikon työt niin saat täyden palkan.
 

En käännä enää sanaakaan. Läheisten reaktio on paljonpuhuva: kurjaa - mutta toisaalta et olisi kauan jaksanut tuollaista tahtia.
 

Fantisoin erilaisista tavoista tehdä Kaurismäen elämästä helvettiä. Donglen palautusta vitkutan kunnes löydän sopivan tukipahvin. Siinä lukee: "Syvään taisteluun".

edit. uutinen aiheesta av-kääntäjien sivustolla


torstai 12. syyskuuta 2013

Kenelle haluaisit tehdä av-käännöstöitä?

Syksy saapuu ja blogi aktivoituu taas!

Suomen av-kääntäjien sivusto lähetti elokuun lopulla kysymyksiä keskeisille Suomessa toimiville av-käännöstoimistoille. Vastaukset saatiin suomalaisilta Pre-Text Oy:ltä, osuuskunta Rosmer Internationalilta ja Stellar Text Oy:ltä. Valitettavasti suurin Suomessa toimiva av-käännöstoimisto, Broadcast Text International, ei pitänyt tärkeänä vastata av-kääntäjien ja opiskelijoiden kysymyksiin. Vastauksia saadaan odotellaan myös toiselta kansainväliseltä toimijaltamme, SDI Media Oy:ltä.

Kysymyksiin ja saapuneisiin vastauksiin voi tutustua täällä. Vastauksia lukiessa kannattaa miettiä, millaiselle toimistolle haluaisi tehdä töitä ja millaisten toimeksiantajien toivoisi valtaavan alaa. Reilujen työehtojen ja samalla myös hyvinvoivien kääntäjien ja laadukkaiden käännösten puolesta liputtavien toimistojen on mahdoton saada asiakkaita, jos me kääntäjät suostumme töihin millä tahansa ehdoilla. Epäreilulle firmalle työskentelemällä tuet sen toimintaa ja mahdollisuuksia porskuttaa eteenpäin. Av-käännösala on pieni, ja jokaisen teoilla on suuri merkitys. Minkä valinnan sinä teet?



tiistai 7. toukokuuta 2013

Ristiriitaisia näkemyksiä laadusta ja laadunvalvonnasta

Katsaus Tiina Kurvin tuoreeseen graduun av-käännösten laadusta.

Käännösopintojeni edetessä kiinnostuin yhä enemmän av-kääntämisestä, mutta samaan aikaan tulin yhä tietoisemmaksi alan kehnosta tilasta. Ahkerana tekstitysten lukijana aloin myös huolestua koko käännöslajin tulevaisuudesta ja laadusta. Mutta minkälaisia konkreettisia vaikutuksia kehnoilla työoloilla oikeastaan on tekstityksiin? Tätä kysymystä lähdin selvittämään gradussani Käännöslaatu av-käännösalan kuohunnan jaloissa. Kyselytutkimus av-kääntäjien työoloista.

Eri tekstityskäännösten vertailu vaikutti hankalalta lähtökohdalta, koska kaikilla kääntäjillä on kuitenkin erilaiset tavat työskennellä ja jokainen käännöstilanne on aina erilainen. Tästä johtuen päätin perustaa tutkimukseni puhtaasti av-kääntäjien omiin näkemyksiin ja mielipiteisiin, ja teetin keväällä 2012 kyselyn, jossa av-kääntäjät arvioivat omia työolojaan, -tapojaan ja työnjälkeään. Etsin vastaajia kertomalla kyselystäni av-kääntäjien foorumilla ja esim. kielten opiskelijoiden sähköpostilistoilla. Kysely tehtiin monta kuukautta ennen kuin MTV ilmoitti ulkoistavansa käännöstoimintansa BTI:lle, mikä tulee ottaa huomioon tuloksia ruodittaessa.

Kyselyyn vastasi kaikkiaan  42 av-kääntäjää. Työnantajan mukaan jaoteltuina suurimmat vastaajaryhmät olivat Ylelle (11), MTV:lle (18) ja BTI:lle (12) käännöksiä tekevät vastaajat. Vastaukset odotetusti tukivat sellaisia seikkoja, kuten että kehnojen palkkioiden kanssa toimeentulevien av-kääntäjien omat asenteet ja elämäntilanteet vaikuttavat lopputulokseen merkittävästi. Toiset kääntäjät tekevät hyvää ja huolellista jälkeä omalla kustannuksellaan, kun taas toiset ovat päättäneet olla tuhlaamatta töihin yhtään ylimääräistä minuuttia, vaikka siihen olisi mahdollisuus. Osalla vastaajista puolestaan ei ollut varaa valita, vaan toimeen tullakseen töitä oli tehtävä niin paljon ja nopeasti kuin vain mahdollista. Vastauksista käy selkeästi myös ilmi, etteivät av-kääntäjät juurikaan koe työtään arvostettavan, mistä johtuen av-kääntäjältä vaaditaan usein vahvaa uskoa oman työn tärkeyteen.



Tutkimukseni merkittävimpiä ja yllättävimpiä tuloksia oli kuitenkin se, miten erilaisia näkemyksiä eri av-kääntäjillä on saman työnantajan laatukriteereistä ja laatukontrollista. Työnantajan laatukriteereitä kommentoitaessa hajontaa oli myös näkemyksissä hyvämaineisimpien Ylen ja MTV:n käytännöistä. Kun kysyttiin, onko työnantajasi määritellyt laatutavoitteita mitenkään, moni yleläinen esimerkiksi raportoi tarkoista, paperilla ylhäällä olevista ohjeista, mutta erään yleläisen mielestä ei kuitenkaan ole mitään ”kiveen kirjoitettuja laatukriteerejä”.

Kärjistetyimpiä näkemyserot olivat kuitenkin BTI:n kohdalla. Yhden vastaajan mielestä BTI ei ole määritellyt minkäänlaisia laatutavoitteita ja kolmen mielestä jonkinlaisia suuntaviivoja on vedetty, kun taas viisi vastaajaa mainitsee pitkät ja tarkat kirjalliset ohjeet. Eräässä vastauksessa tämän manuaalin todettiin olevan 80 sivua pitkä. Yksi vastaaja myös koki, että BTI:n teettämät käännökset ovat muiden kanavien ja toimistojen käännöksiä paljon huolellisemmin tehtyjä.

Mitä tulee laatukontrolliin, kaikki Ylen ja MTV:n kääntäjät mainitsevat kollauskäytännön, jossa kollegat oikolukevat käännöksiä läpi. BTI:n kääntäjistä kuitenkin yhden mielestä käännöksiä ei tarkasteta vaikka sitä erikseen pyytäisi, ja viiden mielestä tarkastukset ja palautteen anto keskittyvät ensimmäisiin kuukausiin talossa. Kolmessa vastauksessa todetaan, että palautetta saa vain virheistä ja niin ikään kolmessa vastauksessa palaute koetaan yleensä positiiviseksi ja kehujakin kuulemma saa. BTI:n kääntäjien vastauksista ei yksiselitteisesti käynyt ilmi, kuka vastaa käännösten tarkastuksista ja palautteen annosta.

Vaikuttaisi siis siltä, että eri kääntäjiä on BTI:llä kohdeltu ja perehdytetty eri tavoin. Palautteenantojärjestelmä ei voi olla kovin järjestelmällinen, jos toiset saavat sekä positiivista palautetta että kritiikkiä, toiset pelkästään huomautuksia virheistä ja jotkut eivät saa minkäänlaista palautetta. Jonkinlainen ohjekirja on vastausten perusteella niin Ylellä, MTV:llä kuin BTI:lläkin selkeästi olemassa, mutta onko ne jaettu vain osalle kääntäjistä, vai onko kyse siitä, että osa vastaajista kokee tämän manuaalin vain suuntaa antavaksi tai täysin mitättömäksi?

Ainakin laatutavoitteiden kohdalla BTI:n kääntäjien näkemyserojen osasyynä saattaa olla se, etteivät hajallaan olevat kääntäjät ole kosketuksissa muiden firman kääntäjien näkemyksiin, eivätkä voi omaksua tietoa kollegoiltaan. Kääntäjä on täysin sen varassa, mitä hänelle toimeksiantajan taholta kerrotaan, ja jos esimerkiksi rekrytointirupeaman keskellä jonkin kääntäjän perehdytys jää epähuomiossa puolitiehen tai jos järjestelmällistä perehdytyskaavaa ei edes ole, yksittäisten kääntäjien näkemykset voivat vapaasti kasvaa ihan eri suuntiin. Av-kääntäminen on tietysti itsessään hyvin itsenäistä työtä, mutta esimerkiksi MTV:n ja Ylen harjoittama kollauskäytäntö ylläpitää säännöllisiä yhteyksiä kollegoihin ja heidän näkemyksiinsä laatukriteereistä.



MTV:n ulkoistettua käännöstoimintansa moni asia on tietenkin muuttunut, mutta BTI:llä tuskin on ainakaan kääntäjien irtisanoutumisten ja kaiken muun myllerryksen keskellä sen enempää ehtinyt paneutua kääntäjiensä perehdytykseen tai käännösten laadunvalvontaan kuin aikaisemminkaan. Jonkinlainen edistysaskel on kuitenkin otettu siinä mielessä, että BTI on syksyllä julkaistulla laatulupauksellaan nyt ainakin eksplisiittisesti linjannut kaikille osapuolille kuinka asioiden yhtiössä tulisi olla. Laatulupauksessa lueteltujen kohtien toteutuminen lienee sitten ihan oma lukunsa.

Käännösalalla perinteisesti vallitseva laatukäsitys korostaa lähinnä kääntäjän taitoja, mutta tutkimukseni perusteella olisi siis syytä ottaa huomioon myös työnantajan rooli laadukkaan av-käännöksen tuotannossa - ei pelkästään kunnollisten palkkioiden maksajana, vaan myös laatukriteereiden ja systemaattisen laatukontrollijärjestelmän ylläpitäjänä.

Kirjoittanut Tiina Kurvi

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Pelastakaa Bluthit! - Häpeilemätön rakkauskirjeeni Sukuvialle

"Tämä on Sukuvika." - Sarjan kertoja (eli elokuvaohjaaja Ron Howard)
Vuonna 2005 yhdysvaltalainen Fox-kanava teki hirveän virheen: se lopetti Sukuvika-tilannekomedian tuotannon. Sukuvialle omistautuneet fanit elättelivät hetken toivoa sarjan jatkumisesta Showtime- tai HBO-kanavilla, joille sarjaa oli tarjottu. Kumpikaan kanava ei tarttunut täkyyn. Tuotanto lopetettiin, ja sarjan parissa työskennelleet löysivät muita töitä. Sukuvian tuottajat, näyttelijät ja fanit jaksoivat toivoa, että sarja saisi vielä tuulta purjeisiinsa. Elokuva vaikutti todennäköisimmältä mahdollisuudelta seurata Bluthien uusia seikkailuja.

Siten tapahtui jotain tuiki tavatonta.

Sukuvika palasi henkiin. Sekä sarjana että elokuvana. Ensitietojen mukaan elokuva oli tärkein päämäärä, ja tulevien jaksojen oli määrä toimia elokuvan prologina. Riemu oli fanien keskuudessa ylimmillään. Mehua kaikille!

Tämän fanin riemuun vain ilmaantui pian kupru. Sarjan oli tuonut takaisin henkiin Netflix. Ennen Netflix-palvelun rantautumista Suomeen ennätin toivoa, että sarja myytäisiin suomalaiselle televisiokanavalle aivan kuten oli tehty Lilyhammerin tapauksessa. Sitten kun Netflix tuli Suomen markkinoille ja kävi ilmi, että Netflix viis veisaa käännösten laadusta, alkoi murhe pesiytyä rinta-alaani.

Katsokaahan, Sukuvika on oivaltava sarja. Suorastaan nerokas. Se vilisee intertekstuaalisia ja intratekstuaalisia viittauksia. Sellaisia, jotka saattaa huomata vasta n:nnellä katselukerralla. Vasta viidennellä katselukerralla ymmärsin, mitä matriarkka Lucille tarkoittaakaan sillä, että hän on kyllästynyt maksamaan taloudenhoitajalleen vain yhden tiskin pesemisestä. Vasta seitsemännellä katselukerralla huomasin, että kun sarjan päähenkilö Michael vitsailee isänsä eläköitymisen yhteydessä soihdun siirtymisestä seuraavalle sukupolvelle, hän todella pitelee soihtua myöhemmin kyseisissä eläkejuhlissa.

Sukuvika lienee audiovisuaalisen kääntämisen vinkkelistä haastavin sarja, jota olen katsonut. Ja minä olen kuulkaas aika liudan televisiosarjoja katsellut.

Siksi rintaani pusertaa tieto siitä, että Sukuvika käännätettäneen - alalle pesiytyneen toimintamallin mukaisesti - monen kääntäjän kesken pähkinäpalkoilla ja aivan liian tiukoilla aikatauluilla. (Allekirjoittanut otti yhteyttä Netflixiin, moneen käännöstoimistoon ja jopa sarjan Facebook-sivustoon asian tiimoilta. Lienen valmistunut Milford-akatemiasta, koska yhteydenottoani ei noteerattu millään tavalla minkään tahon toimesta.)

Perheen akateemikko Buster on tietämätön av-kääntämisestä.

Silloin ei pysty sopimaan samanlaisista käännösratkaisuista toistuviin vitseihin, viittauksiin ja ilmiöihin, joita uudet jaksot luovat. Puhumattakaan siitä, että kääntäjällä olisi aikaa syventyä aiempien tuotantokausien jaksoihin. Uusissa jaksoissa tulee olemaan viittauksia vanhoihin vitseihin. Olen siitä täysin varma. Mitch Hurwitz, sarjan luoja, vastaava tuottaja ja käsikirjoittaja, muisteli viime vuonna Vulture-lehden haastattelussa muun muassa GOBin kyyhkyä ja Busterin päiväuniaikaa. Asioita, jotka tapahtuivat ensimmäisen kauden jaksoissa. Kymmenen vuotta sitten.

Hurwitz on monasti kiitellyt sarjan uskollisia faneja. He pitivät sarjan elossa: He täyttivät jokaisen sarjaa liippaavan uutisartikkelin kommenttialueen sitaateilla sarjasta. He äänestivät sarjaa jokaisessa katsojagallupissa ja pitivät sarjan populaarikulttuurin muistissa. Vanhojen ja uusien fanien ansiosta Sukuviasta tuli Netflixillä ennennäkemätön menestys. (Siksi palvelu päätti herättää sarjan henkiin luomiensa sarjojen rinnalle.)

Hurwitz haluaa kiittää Sukuvian faneja. Mikäs sen parempaa kuin toistot tai väännökset sarjan kuolemattomista viittauksista ja sitaateista? Olisiko mahdollisuus nähdä kulissien taakse ja osallistua kuvauksiin statistina mitään? Sarjan tuotantoryhmä piti viime syksynä faneille kisan, jossa heidän piti luoda jotain sarjaa koskevaa taidetta. Kuusi ansiokasta fanitaiteen tekijää sai tilaisuuden esiintyä tulevien jaksojen kohtauksissa statisteina. Jopa kisan nettisivuston osoite oli viittaus vitseihin sarjan ensimmäiseltä ja kolmannelta kaudelta: www.youregonnagetsomewalkons.com.



Huhtikuun toisella viikolla julkaistut teaser-julisteet vahvistivat ounasteluni siitä, että uusissa jaksoissa tehdään kunniaa sarjan historialle. Jokainen hahmo sai oman julisteensa, jossa on oivaltava viittaus heidän historiaansa. Monta kertaa perheyhtiöstä loparit ottanut Michael sai revityn käyntikortin, vankilassa sikäläisiä Puffeteja ahmineen Georgen julisteessa on juurikin kyseinen jäätelö, perheen materialisti Lindsaytä muistetaan jääpalassa olevalla luottokortilla...  Oi, sisäisen fanini rintaa lämmittää moinen vanhojen muistelu!

Perheen taikurilla GOBilla on kyseenalainen historia illuusioidensa suhteen...
 
Sukuvika on aina ollut inter- ja intratekstuaalisten viittausten viidakko. Tämä asiainlaita ei muutu uusissakaan jaksoissa, vaan se pikemminkin viedään aivan uusiin ulottuvuuksiin: Jokainen uusi jakso seuraa tietyn hahmon tarinaa. Tämä hahmo on pääosassa, ja toiset hahmot tekevät jaksossa korkeintaan pieniä cameoita. Eli jakso saattaa kertoa Tobiaksesta, ja GOB voi piipahtaa yhdessä kohtauksessa sanomassa yhden vuorosanan. Haaste syntyy siinä, että taasen GOBiin keskittyvässä jaksossa palataan ohimennen GOBin ja Tobiaksen yhteiseen kohtaukseen. Lisäksi GOBin vuorosana voi toimia vitsinä vaikkapa George Michaeliin keskittyvässä jaksossa. Eikö olisi syytä, että vuorosanalla olisi yhtenevä käännös kaikissa jaksoissa? Eikö tämä olisi vain järkeenkäypää?

Kuvitelkaapa tilanne, että 1) jokainen Harry Potter -kirja olisi pilkottu lukuihin; 2) jokainen luku olisi käännätetty eri kääntäjällä; 3) ja kääntäjät eivät olisi tutustuneet lainkaan kirjaan kokonaisuutena saatika aiempiin teoksiin. Mahdoton yhtälö, eikö totta?

Miksi vastaavanlainen kuvio on täysin mahdollinen, jopa todennäköinen Sukuvian tapauksessa? (Ja oikeastaan enenevässä määrin arkipäivää av-käännösalalla muutenkin.) Miksi se on sallittua?

Koska Netflix ja kaikki muut asiakkaat haluavat käännöksensä mahdollisimman halvalla ja nopeasti, eivätkä käännöstoimistot nosta tikkua ristiin asian korjaamiseksi "asiakkuuksien menettämisen pelossa".

Kuka pelastaisi Bluthit tällä kertaa?

Sukuvian uudet jaksot nähdään 26.5. lähtien Netflix-palvelussa ainakin Yhdysvalloissa.