Laatu on silleen fifty-sixty

Yleisradio kilpailuttaa parhaillaan alihankkijoita toimittamaan suomen- ja ruotsinkielisiä televisiokäännöksiä ja ohjelmatekstityksiä. Ohjelmatekstitykset ovat pääasiassa kuulovammaistekstityksiä kotimaisiin ohjelmiin, ja lakimuutoksen myötä kaikissa ohjelmissa tulee olla tekstitys viimeistään vuonna 2016. Lisäksi YLE haluaa ostaa arkistokäännöksiä, siis käännösfirmoilla mahdollisesti jo olemassa olevia tekstityksiä, jotka muokattaisiin YLEn käyttöön sopivaksi. Tämän oletetaan tulevan halvemmaksi kuin kokonaan uuden käännöksen teettäminen.

Kokonaan käännöstoimintaa ei ulkoisteta, sillä vaikka YLE on jo pitkälti hankkiutunut eroon kuukausipalkkaisista kääntäjistään ja mm. ulkoistanut animaatiodubbaukset, freelancer-kääntäjät ovat edelleen Yhtyneet-työehtosopimuksen suojassa, joka sallii vain tietyn prosenttimäärän ulkoistamisen. Silti tarjolla on aikamoinen kakku: 300 tuntia av-käännöksiä ja 700 tuntia ohjelmatekstityksiä vuodessa. Tarkoitus on jakaa molemmat kakut kolmelle toimittajalle, mikäli sopivia toimittajia löytyy tarpeeksi. Tarjousten jättämisaika päättyy maanantaina 31.1.

Av-kääntäjät seuraavat prosessia suurella mielenkiinnolla, eikä vähiten toimistojen jälleen maanantaina 31.1. (!) jatkuvien työehtosopimusneuvottelujen vuoksi. Tarjouskilpailussa av-kääntäjiä onkin eniten kuohuttanut tieto, että alihankkijan valinnassa hinnalle annetaan 60 prosentin painoarvo ja laadulle vain 40 prosenttia. Tämä sotii vastaan av-kääntäjien pitkällistä taistelua nostaa alansa ansiotasoa akateemista koulutusta vastaavaksi. Laadun väheksyminen puolestaan on suoraan katsojan väheksymistä. YLE ilmeisesti liittyy Nelosen, TV Viiden ja Suomi-TV:n joukkoon asenteellaan, että laatu on sivuseikka, kunhan halvalla saadaan, katsojat tuskin välittävät. Valtion laitokselta odottaisi moraalisempaa toimintaa. Painoarvo pitäisi ehdottomasti olla laadussa ja prosentit vähintääkin 50/50.

 Torstaina käännöstoimistojen listoilla olevat av-kääntäjät lähettivätkin vetoomuksen YLEen, jossa vedotaan YLEä näyttämään tietä muille tv-kanaville ottamalla huomioon käynnissä olevat käännöstoimistojen TES-neuvottelut ja valitsemalla yhteistyökumppanikseen TESiin sitoutuvan yrityksen. Vetoomuksen allekirjoitti 135 kääntäjää Broadcast Textiltä, SDI-Medialta, Pre-Textiltä sekä ulkomailla toimivilta PrimeTextiltä, Ordiovisionilta, Filmtextarnalta, Uptempolta, IMS Medialta, Softitlerilta ja Technicolorilta. Mukana oli myös joitakin hiljattain alalta heikon palkkiotilanteen vuoksi poistuneita.

YLEllä on nyt tilaisuus ottaa iso askel kohti av-käännöstoiminnan laadun ja koko alan terveemmän kehityksen edistämistä. Toivottavasti siellä ymmärretään tehdä myös pitkällä tähtäimellä järkevä ratkaisu.

Jäähyväiset Bo Bradylle

Kirjoittanut Laura Ruuttunen

Työasioita, käännettäviä ohjelmia siis, tulee ja menee. Milloin ”kohudokumentti”, milloin risteilyteollisuuden masinoima mainosmatkailusarja, milloin lapsenkasvatusneuvoja. Yhtä en kuitenkaan olisi vaihtanut, ellei olisi ollut pakko.

Muistatteko, kuinka legendaarisessa Frendit-sarjassa Joey näytteli Days of Our Lives -sarjassa? Kyseessä oli fiktiivinen versio meilläkin nähdystä Päivien viemää -saippuaoopperasta. Frendien katsojat varmaan luulivat, että sarjassa parodioitiin Viemäreitä raskaasti, kun fiktiivisessä versiossa nähtiin muun muassa aivojensiirtoleikkaus. Viemäreitä kääntäneenä tiedän: ei ollut tarvetta parodioida. ”Ne tekevät sen itse”, näin Paavo Haavikkoa siteeratakseni.

Päivien viemää tapahtuu fiktiivisessä Salemin kaupungissa (sisämaan kaupunki, jossa kuitenkin on avomerisatama), mutta seikkailut ovat vieneet Salemin asukkaita kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiinkin paikkoihin. Jostain syystä Salemin väen veri vetää kovasti erilaisille saarille (vaiko aina sittenkin sille yhdelle ja samalle?), joille yhteistä on, että niitä on mahdoton löytää nykyaikaisilla paikannusmenetelmillä. Joudutaan saarille vasten tahtoakin: ikävin tapa oli kai se, kun Salemissa riehuvan sarjamurhaajan uhrit päätyivätkin tuonpuoleisen sijaan ihmesaarelle.

Elämän peruselementit, syntymä ja kuolema, ovat aina olleet vahvasti läsnä salemilaisten arjessa. Mahtoi olla Samanthalle stressaavaa, kun ei voinut tietää, onko toinen syntymässä olevista kaksosista myös aviomiehen Lucasin vai sittenkin arkkivihollissukuun DiMeroihin kuuluvan raiskaaja-rakastetun EJ:n. Toisaalta Jennifer sai kärsiä aviomiehen menettämisen tuskan moneenkin otteeseen ja totesi miehelleen Jackille: ”Kun kolmannen kerran palasit kuolleista, ajattelin, etten jaksa enää aloittaa alusta.” Sarjan historiassa on nähty kymmeniä liikuttavia kuolleistanousemisia. Miten toivoa herättävää!

Toisaalta lempinäyttelijästään voi joutua luopumaan noin vain, vailla varoitusta. Näyttelijävaihdoksien kanssa sarjassa oltiin kuin ei oltaiskaan. Yhtäkkiä Shawn ei ollutkaan Shawn eikä Stephanie Stephanie, ja toisaalta kuitenkin oli. Kerran vaihdos sentään käsikirjoitettiin: mystisessä Lähi-idän sodassa (jossa aiemmin mainittu Samantha sabotoi ystäviensä tekemisiä mieheksi tekeytyneenä) haavoittunut Phillip kävi kuin kävikin naamanvaihtoleikkauksessa.

Mitä olen Viemäreiltä saanut? Laarini niin täyteen campia, että selviän hyväntuulisena läpi seuraavat kymmenen vuotta, vaikka televisiosta tulisi miten laadukasta puolalaista draamaa tahansa. Tärkein anti on kuitenkin ollut kääntäjärinkimme Salem Sisters, jonka kesken on puitu niin fiktiivisiä bioaseita kuin mystisen hanskakäden henkilöllisyyttäkin. On järjestetty kolligallup Salemin salskeimmasta uroksesta (voittajaksi selviytyi Prinssi Uljas -osastoa edustava Austin Reed) ja hihitelty nerokkaimmille jaksonnimikeksinnöille.

Hyvästi siis lemmikkini, oikeamielinen, karski epäonnen ritari Bo Brady. Kun sukusi jonakin päivänä vihdoin nujertaa DiMerat, jossain kaukana lämpö läikähtää rinnassani, ja muistan: Kuin ehtyy tiimalasin hiekka, on elämämmekin päivien viemää.

Lisätietoa The Pacific -sarjan suomennoksesta

Eilen kävi ilmi, että The Pacific -sarjan DVD-julkaisu saa uudet suomennokset. Alan ihmisenä A. Armoton ei malttanut jättää asiaa sikseen, vaan soittipa Warner Brosin maajohtaja Ismo Hietaselle ja kyseli lisätietoja sattuneesta.

Kerta ei ollut ensimmäinen, kun julkaisujen käännöksiä viilataan. Toisinaan sitä on sattunut elokuvien kohdalla. Hietanen osasi kertoa, että muun muassa LA Confidential -elokuvan tekstitykset on käännetty uudemman kerran.

Hietasella ei ollut tietoa siitä, mikä käännöstoimisto oli toimittanut käännöksen. HBO-kanava lienee tehnyt sopimuksen Yhdysvalloissa vaikuttavan toimiston kanssa, joka on sitten teettänyt käännöksen alihankintana.

Kun The Pacific -sarjan käännöksistä alkoi kaikua palautetta, Warner Bros tarkistutti käännöksen laadun parilla kääntäjällä ennen kuin kommentoivat sitä HBO:n päähän. Kanava päätti suomentaa sarjan uudelleen ennen joulua. Uusi käännös on tekeillä, mutta vielä ei ole tietoa, mihin julkaisuerään se ennättää. Varmaa on, että uuden suomennoksen lisääminen tuleviin julkaisueriin on melkoinen menoerä.

Hietasen mielestä kyse oli kääntäjän ammattitaidottomuudesta. Hän ei osannut arvioida, olisiko tiukalla aikataululla tai huonolla palkkiotasolla ollut osuutta asiaan. Levittäjäyhtiöillä ei ole resursseja valvoa käännösten laatua, vaan ne luottavat toimistojen ammattitaitoon. Näin ollen uuden käännöksenkin laatu on HBO:n ja käännöstoimiston välinen asia.

Toivottavasti sarja saa ansaitsemansa suomennoksen ja kääntäjä asianmukaisen palkkion. Tässä tilanteessa edellinen seikka on melko taattu, mutta entäs se jälkimmäinen?

Pacific-sarjan DVD-suomennokset uusiksi

Savon Sanomat uutisoi 28.12.2010, että The Pacific -sarjan DVD-julkaisu saa uuden suomennoksen. Warner Brosin maajohtaja Ismo Hietanen selitti, että "alihankintana tehty käännös oli ammattitaidotonta", vaikka sarjan tuottanut HBO-kanava oli tilannut ja hyväksynyt käännöksen.

Uusia eriä julkaisusta on luvassa jo näin joulun välipäivinä ja tammikuun puolivälissä. Hietasen mukaan vielä ei tiedetä, ehtiikö uusi suomennos uusiin DVD-eriin. Vissi juttu on, että ensimmäinen suomennos on väsätty vähällä palkalla ja kovalla kiireellä. Yhtyneet-työehtosopimuksen alaisena jokaista jaksoa saisi kääntää kolme työpäivää. DVD-julkaisujen useimmat kääntäjät tekevät työtään hirmuisella vauhdilla tiukkojen aikataulujen ja ala-arvoisten palkkojen rutistuksessa. En yllättyisi lainkaan, vaikka kääntäjä olisi suomentanut puolitoista jaksoa päivässä.

Toivottavasti HBO ja Warner Bros saivat tästä kullanarvoisen opetuksen: kääntäminen on luovaa toimintaa, jossa parhaimmillaan loksahtavat kaikki palaset kohdilleen: sarja, kääntäjä, aikataulut ja rahallinen korvaus. Kunpa he alkaisivat arvostaa kääntäjän panosta - ja osoittaisivat sen tuntuvin teoin.

Tuottaja ja kääntäjä ne yhteen soppii...

Elokuvien on kuvailtu olevan elokuvaohjaajan media. Juuri ohjaajan visio kuultaa parhaiten läpi lopullisessa tuotoksessa. Toisin on televisiosarjojen kohdalla: niitä luotsaavat vaihtuvien ohjaajien sijasta tuottajat, jotka ovat vastuussa sarjan juonen koukeroista ja viime kädessä sen menestyksestä.

Satutko tietämään, kuinka kauan katsomasi fiktiivisen televisiosarjan jaksoa tehdään suurin piirtein? Jakson ideasta valmiiseen tuotteeseen? Sitä työstetään useimmiten kaksi kuukautta. Siinä ajassa se kirjoitetaan, kuvataan ja leikataan siksi jaksoksi, jonka käännät tai katsot televisiosta tekstitysten kera.

Kerron tyypillisen, yhdysvaltalaisen draamasarjan jakson tuotantosyklistä. Joka vuoden kesä-, heinäkuussa sarjan tuottajat eli käsikirjoittajat käärivät hihansa ja alkavat suunnitella tulevaa kautta. He sopivat kauden päätapahtumat ja jakavat keskenään kunkin jakson kirjoitusvastuun.

Yksittäisen jakson käsikirjoitus valmistuu viidessä viikossa. Käsikirjoittaja aloittaa urakkansa tekemällä listan, jossa on luetellaan jakson kohtaukset ja niiden tapahtumat. Sitten hän kirjoittaa kohtausten dialogin. Tähän menee useimmiten kaksi viikkoa. Käsikirjoitus menee vastaavien tuottajien, muiden tuottajien ja kanavasensorien luettavaksi. Palautteen avulla kirjoittaja tekee toisen version. Sekin luetutetaan muilla, ja käsikirjoittaja tekee viimeiset viilaukset. Sitten kuvausten aikana käytettävä käsikirjoitus on valmis, joskin tämäkään versio ei ole täysin turvassa muutoksilta. Käsikirjoitusten versiot tulostetaan usein eri värein; näin on helpompaa pysyä kärryillä siitä, mikä onkaan se viimeisin versio. Kaiken kaikkiaan käsikirjoitusta työstetään viitisen viikkoa.


Jakson varsinaista tuotantoa suunnitellaan noin viikon verran. Siinä ajassa lyödään lukkoon kuvausten logistiikat, varmistetaan kuvauspaikkaluvat ja viimeistellään monia muita tehtäviä. Jakso kuvataan seitsemässä tai kahdeksassa päivässä, minkä jälkeen se menee jälkituotantoon. Silloin jakso leikataan, ja samalla dialogi, musiikki ja erikoistehosteet lisätään materiaaliin.

Nyt jakso on viimein valmis, ja se lähtee maailmalle eli esitykseen. Joskus yhdysvaltalaista kantaesitystä seuraa nopea esitys ulkomaiden medioissa. Tätä nähtiin Suomessakin vuonna 2007, kun Nelonen esitti suosittuja sarjojaan internetissä maksua vastaan vain pari viikkoa kantaesityksen jälkeen. Sarjoihin kuuluivat Lost, Greyn anatomia, Ruma Betty ja Täydelliset naiset. Nelosen kokeilu ei kestänyt kauan. Liekö syynä ollut vähäiseksi jäänyt suosio, maksun pakollisuus vai jokin muu tekijä. Silti Nelosen veto peilasi sangen hyvin ajan henkeä: yhä useampi tuskastuu tuotantokausien pitkiin odotusaikoihin ja lataa jaksot laittomasti internetistä. Nopeille esityksille tuntuisi olevan markkinarakoa Suomessakin.

Tällä hetkellä odottavan aika ei ole pitkä, jos sattuu olemaan Dexter-fani ja tilaa Canal + -kanavapakettia. Kanava näyttää sarjan uusimman kauden jaksoja vain viikko kantaesityksen jälkeen. Dexter on tiheätahtinen jatkosarja, jossa tapahtumat vaikuttavat toisiinsa ja juoni nivoutuu yhteen kauden edetessä. Kuinka haastavaa mahtaakaan olla kääntää sarjaa kuten Lost tai Dexter, jossa yhden jakson pikkutapahtuma tai heitto voi tulla uudelleen esille myöhemmässä jaksossa? Tilanne toki helpottuu, jos sama ihminen kääntää kaikki tuotantokaudet.

Miettivätköhän tuottajat lainkaan oman sarjansa käännettävyyttä? Mitäköhän he mahtaisivat tuumata, jos he kuulisivat, että kääntäjällä on pahimmassa tapauksessa vain päivä aikaa (joidenkin DVD-julkaisujen kohdalla) kääntää heidän työnsä hedelmät? Ei muuta kuin Twitteriin kyselemään!

Jaoston rubiinipäivä

Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton TV- ja elokuvakääntäjien jaosto perustettiin 25.11.1970. Perjantaina 5.11.2010 nykyisen av-kääntäjien jaoston pyöreitä vuosia saapui juhlimaan yli 80 henkilöä. Pirskeet pidettiin Helsingissä Käpylän työväentalolla, josta oli sukeutunut todellinen juhlapaikka koristelutoimikunnan toimesta. Vieraat astelivat sisään punaisen maton päällä, filminauhat koristivat portaita ja juhlasalin pöydät olivat kynttilöiden, filminauhojen ja tähtihileiden peitossa. Vanhojen elokuvien kohtauksia näytettiin isolla valkokankaalla. Koristeet virittivät vieraat juhlatunnelmaan. Suurkiitos kaikille koristelutoimikunnan jäsenille!

Juhlan seremoniamestarina toimi jaoston oma Charlie Chaplin eli Marko Pohjanrinne. Hän kertasi juhlan ohjelman ja luovutti lavan jaoston puheenjohtajalle Sanna Väreelle, jonka johdolla kilistimme tulevaisuudelle. Väre myös otti vastaan SKTL:n puheenjohtajan Liisa Laakso-Tammiston sekä asiatekstikääntäjien jaoston puheenjohtajan Ulla Agopovin ja tulkkijaoston puheenjohtajan Kirsi Lammin onnittelut.

Seuraavana ohjelmassa oli ruokailu, jolle varattiin aikaa tunti. Pöydät notkuivat salaatteja, piirakkaa ja pieniä ruisleipiä. Vanhan maailman menon malliin juhlasalissa kiersivät virvoketytöt, jotka myivät kurkun kostukekuponkeja. Syömisen aikana oli viihdykettäkin tarjolla: pienellä pöydällä oli "Guugl Quotz"-visa. Arkilla listattiin noin kaksikymmentä sitaattia elokuvista. Jujuna oli, että sitaatit oli käännetty Googlen käännösohjelman kautta. Googlattujen sitaattien alkuperäinen muoto ja elokuva oli arvattava. Oikeat vastaukset pystyi tarkistamaan haitaripapereista.


Ruokailun jälkeen juhlaväelle esiintyi steppaaja Tea Rosenberg. Hän pisti kengillä koreasti neljän laulun ajan ja sai asiaankuuluvasti raikuvat aplodit. Sitten olikin jo aika hieroa älynystyröitä: leffamusavisa oli seuraava ohjelmanumero. Visan ideoineet Sonja Karvonen ja Maarit Malm kuunteluttivat kollegoillaan musiikkia kahdeksalta vuosikymmeneltä, alkaen 1930-luvulta. Kysymykset olivat erittäin visaisia, ja voittajajoukkue oli Sorsakvartetti viidellä oikealla vastauksellaan. Musiikkitietäjät saivat palkinnoksi neljä soundtrack-levyä ja samppanjapullollisen suklaapalloja.

Muitakin palkintoja oli luvassa: jaoston oma, vuosittainen tunnustuspalkinto on yhä työn alla, mutta juhla oli hyvä tilaisuus harjoitella tulevaisuutta varten. Jaoston tuleva puheenjohtaja Kati Metsola jakoi palkinnon Kirsti Luovalle ja Marja Huuskoselle, jotka ovat kirjoittaneet historiikin audiovisuaalisen kääntämisen ensitaipaleesta.

Maija Rantanen jakoi kiitosta av-kääntäjien foorumin taustaryhmälle, joka on jaksanut puurtaa alan valoisamman tulevaisuuden ja paremman yhteishengen eteen. Taustaryhmästä olivat paikalla Katja Aulavuori, Tytti Heikkilä, Hertta Oksanen ja Jukka Sorsa. Kiitokset lähtivät myös Anna-Maija Ihanderille, Mari Korpuselle ja Mia Storelle. Heikkilä puolestaan kiitti kaikkia, jotka ovat osallistuneet foorumin ja sivuston tekemiseen.

Sanna Väre jakoi tunnustusta Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton toimiston työntekijöille, joilta jaosto on saanut korvaamatonta apua kerta toisensa jälkeen. Toimiston nykyiset kantavat voimat Liisa Leppänen ja Sari Lahti eivät olleet paikalla, joten palkinnon ottivat vastaan Liisa Laakso-Tammisto ja Leppäsen edeltäjä, eläkkeelle siirtynyt järjestösihteeri Helkky Halme.

Maria Kynsijärvi palkitsi meneillään olevien TES-neuvottelujen kääntäjäedustajat. Paikalla olivat Lauri Mäkelä ja Ilona Ahlgren. Aplodit suunnattiin heidän lisäksi myös Taru Alinille, joka ei päässyt paikalle.

Viimeinen palkinto jaettiin juhlaväen lempikääntäjälle. Juhlijat saivat nimetä oman suosikkikääntäjänsä paperilappuihin, jotka kerättiin hopeiseen silinterihattuun. Äänestysajan jälkeen laskettiin tulokset. Juhlaväen suosikkikollega oli Mari Hallivuori, joka oli jo ehtinyt lähteä juhlista. Toivottavasti palkinto saavutti omistajansa myöhemmin.


Juhlat jatkuivat tunnustuspalkintojen jakamisen jälkeen vapaamuotoisena seurusteluna aina keskiyöhön saakka. Viralliset jatkot olivat Stadin tähdessä.

Kiitos kaikille "rubiinijuhlan" järjestäjille ja juhlijoille! Liisa Laakso-Tammisto sovelsi hääpäiviä jaoston merkkipäivään, ja näin ollen juhlimme rubiinipäivää. Nähdään safiirijuhlissa, jollei jo aikaisemmin.



Kuvat Ilona Ahlgrenilta ja Lauri Mäkelältä.

Suomen suosituin luontoääni

Kirjoittanut Taru Alin

Konkariselostaja av-kääntäjän työparina

Lauantai-ilta ja Avara luonto. Tuttu ääni kertoilee verkkaisesti monimuotoisen maapallomme ihmeistä, ja kaikki hiljenevät kuuntelemaan. Jarmo Heikkisen ääni on kuulunut monen suomalaisperheen saunanjälkeiseen hetkeen jo vuosien ajan. Piakkoin YLE Kulttuurin toimittajan ja ohjaajan työstä eläkkeelle jäävä TV- ja radiotyön legenda on kuitenkin paljon muutakin kuin ”se Avaran luonnon selostaja”. Neljälle vuosikymmenelle ulottuvalle uralle mahtuu selostajan, toimittajan ja ohjaajan työn lisäksi myös käsikirjoittamista ja näyttelemistä. 1990-luvun puolelle saakka Heikkinen toimi melkeinpä ainoana Avaran luonnon selostajana.


Muuttuva maailma on Heikkisen mukaan tuonut luontodokumenttien aiheisiin jonkin verran äärimmäisyyksien hakua, mutta suurimmat muutokset ovat tapahtuneet tekotavoissa ja tekstissä. Alkutaipaleella selostajan lukuvirheet merkittiin kelanauhuriin paperisuikaleilla, ja kohdat nauhoitettiin jälkikäteen uudelleen. Suomen kielen lauseenmuodostuksen muuttuminen on vaikuttanut myös spiikkitekstien sävyihin.

Hyvä selostusääni lähtee Heikkisen mukaan neutraaliudesta. Eri sävyjä ja painotuksia on kuitenkin osattava tuoda esille siten, että selostus pysyy taustalla eikä katsoja jää miettimään sitä. ”Hyvä spiikki on minimalismin taidetta,” Heikkinen tiivistää. Tekstitykset ovat syrjäyttämässä selostuskäännökset muun muassa kustannussyistä. Heikkinen pitää selostuksen säilymistä tekstittämisen rinnalla tärkeänä. Ulkomaalaisesta filmistä tulee suomenkielisen selostuksen myötä omempi, eikä tekstiä ole tarvetta tiivistää yhtä paljon kuin tekstityksissä. Av-kääntäjää tarvitaan myös selostustöissä, joissa toisinaan kysytään ohjaajan taitoja.

Selostaja saa käännöksen sähköpostitse ja tapaa sitten kääntäjän. Heikkinen kertoo, ettei useinkaan tutustu selostettavan ohjelman kuvanauhaan etukäteen, ellei kääntäjä katso sen olevan tarpeen. Selostustekstin Heikkinen lukee aina huolellisesti, ellei se jostakin syystä päädy hänen käsiinsä viime tingassa. Konkarilta spiikki sujuu toki tarvittaessa kylmiltäänkin.

Uusien käsitteiden tai vaikkapa eläinlajien lihavoiminen tekstissä helpottaa myös selostajan työtä. Jos ohjelmassa on sekä tekstitettyjä osuuksia että selostusta, Heikkisen mielestä on tärkeää, ettei selostaja lue jo tekstissä mainittua eläinlajia esittelypainotuksella. Tässäkin kääntäjän ja selostajan yhteistyön merkitys korostuu, sillä selostaja ei aina näe etukäteen tekstitettäviä osuuksia.

Kääntäjän toimituksellisen työn osuus on lisääntynyt tiedon lisääntymisen myötä, mutta varsinaista ohjaamista kokenut selostaja tarvitsee vähemmän. Heikkisen kokemuksen mukaan kääntäjä keskeyttää selostuksen nauhoituksen ani harvoin, mutta aina asiasta. Selostaja on kenties ymmärtänyt asian väärin tai unohtanut esittelypainon, jolloin kääntäjä ohjaajan asemassa antaa lukuohjeen. Oikea luenta on Heikkisen mukaan tärkeä asian ymmärtämisen kannalta.

Kääntäjä panee selostustekstiin myös ääntämisohjeita esimerkiksi vieraskielisten erisnimien kohdalle ja tarvittaessa keskeyttää nauhoituksen uutta ottoa varten. Selostaja ajoittaa lukemisen kääntäjän merkitsemien alku- ja joskus myös loppuaikakoodien mukaan. Tarvittaessa kääntäjäohjaaja antaa selostajalle merkin, jonka kohdalla luennan tulisi alkaa, mutta hyvästä reaktionopeudestaan kiitelty Heikkinen ei enää tätä menetelmää käytä. Kokenut selostaja pystyy myös tarvittaessa nopeuttamaan luentaa, mutta usein tekstiä joudutaan tiivistämään, sillä nopeutettu kohta ei saisi erottua liikaa muusta rytmistä. Heikkinen mainitseekin aloittelevan kääntäjän yleisimmäksi kompastuskiveksi liian runsaan tekstimäärän käytettävissä olevaan lukuaikaan nähden.

Pitkään jatkunut yhteistyö samojen kääntäjien kanssa vähentää kääntäjien antamien ohjeiden tarvetta, ja vastavuoroisesti myös selostaja voi kommentoida kääntäjän työtä. Heikkinen kertookin tarvittaessa omaksuvansa myös äidinkielen opettajan roolin. Kaiken kaikkiaan Heikkinen kiittelee Ylen suomentajia taitaviksi ja asiansa osaaviksi ammattilaisiksi. Heikkinen arvostaa myös äänittäjän panosta parhaan mahdollisen lopputuloksen luomisessa.

Heikkinen arvioi 50 minuutin ohjelman nauhoituksen vievän noin tunnin ja viisitoista minuuttia. Tällaisia nauhoituksia kokenut selostaja voi tehdä peräkkäin kaksi, jopa kolmekin. Studioajat ovat kuitenkin kortilla, ja erityisesti äänittäjät ovat kovilla kireän tahdin vuoksi.

Toimettomaksi Jarmo Heikkinen ei aio jäädä eläkkeelläkään. Freelance-työt jatkuvat, ja suosikkiselostaja on alkanut opetella kaksirivisen soittoa opettajan johdolla. Laiskaksi oppilaaksi tunnustautuva Heikkinen kertoo myös harrastavansa keräilyä: arkistoista löytyy muun muassa kasapäin vanhoja selostuskäsikirjoituksia ja videonauhoja. ”Niissä on hyvää tietoa, vaikka en minä tiedä, mihin niitä tarvitsen,” Heikkinen nauraa.

Haastattelu julkaistu kokonaisuudessaan Kääntäjä 9/2010 -numerossa. Heikkisen suloääntä voi kuunnella YLEn Elävän arkiston tallenteissa.