perjantai 3. elokuuta 2012

Kässärikukkasia, osa 3: Mikä, kuka, missä?

On kesäperjantai, siispä kässärikukkasten aika. Tällä kertaa käsittelyssä on joukko erikoisia erisnimiä. Käsikirjoituksen kirjoittaja ei ole ollut aina ihan selvillä siitä, kuka tekee mitä ja missä.

Tähän väliin mainittakoon, että av-kääntäjä ymmärtää enemmän kuin hyvin, miten helposti mokia kiireessä syntyy. Kässärikukkaset päätyvät yleensä vain kääntäjien silmiin, vaikka joskus ne voivat livahtaa ruutuunkin asti. Silloinkaan siitä ei onneksi aiheudu kenellekään hengenvaaraa.

Tässä siis jälleen iloksenne av-kääntäjien foorumille lähetettyjä käsikirjoituksista bongattuja helmiä, joukossa myös tunnustus!

Erikoisia artisteja ja teoksia

Vastikään kääntämässäni ohjelmassa näytettiin pätkä New Kids on the Blockin musavideosta, ja ruudulla näkyi bändin nimi suurin kirjaimin. Kässärissäpä luki:
Back Street Boys: ...I'll be your boyfriend...
Ei riittänyt, että oli väärä bändi, vaan väärän bändin nimi piti vielä kirjoittaa väärin.

Tietokilpailun osallistuja vastaa musiikkiaiheiseen kysymykseen "Def Leppard".
Kässärissä lukee "Death Leopard".

Coldplayn Viva la Vida -kappaleen nimi oli käsiksessä taipunut muotoon "Via la Veta".

Surkeiden elokuvien klassikko ”Plan 9 from Outer Space” on käsikirjoituksen mukaan ”Plane Line From Out Of Space ”.

Yhdessä kässärissä säveltäjä Wagner on saanut uudeksi nimekseen Bagner. Se oli sinänsä hassua, koska Wagnerin nimen pitäisi olla kaikille tuttu, ja se sanottiin ohjelmassa hyvin selvästi moneen kertaan. EMT-tiedoston kommentissa perusteltiinkin tätä ratkaisua sillä, että "kuvassa lukee niin". Lukihan se kuvassa, mutta fraktuuralla, jossa iso W ehkä muistutti B:tä.

Tällä pääsin Paakkisen kukkasiin: Fiktiosarjassa lueteltiin kirpparilevyjä, ja kässärissä luki "Martha Hoople". No. Sen piti tietysti olla Mott the Hoople, mutta pääsi lipsahtamaan, kun en kuullut kunnolla, oli kiire ja kaikkea. D’oh.

Julkkiksia ja muita sankareita

Kuka julkkis? Viiden pisteen vihje: kässärissä lukee J.C. Seagull.  Vastaus: Jason Segel.


Kylmyyttä käsittelevässä dokumentissa puhutaan pitkään olutpanimon omistaja "James Jewelista", jonka mukaan nimettiin energian yksikkö "jewel". Olisko joule mitään, häh?

Astronautti, joka tunnetaan Suomessa nimellä Juri Gagarin, korvattiin eräässä dokumentissa hepulla nimeltä "Uriga Garrin".

"My hero of course is Superman, because he can fly."
Kässäri: "My hero of course is Spiderman, because he can fly."

"Morris Car Thorpe" = Norse god Thor.

Deus ex machina

Eräässä ohjelmassa oli saatu kässärissä kaikenlaisia ulkopuolisia henkilöitä seikkailemaan ohjelman pariin, mm. joku Howie oli saatu sinne ängettyä, kun joku vain ähkäisi jotain. Lisäksi eräs henkilö sanoi "I think I'm gonna Ralph". Olisi varmaan pitänyt laittaa ruutuun "Minua Yrjöttää".

"My sister called me and told me..."
olikin kässärissä salaperäisesti:
"Mr. Korgi told me..."

Terroristi aikoo viedä ydinvoimalasta uraania.
Presidentti kysyy maavoimien komentajalta: "We have a scenario to move the rods covertly, yes?"
Kässäri: "We have a scenario to move the Roscoe Berkeley, yes?"
Sanomattakin lienee selvää, ettei ohjelmassa esiinny erisnimeä Roscoe Berkeley.

Missä mennään?

Italialaisen ruoan ystävien mekka on luultavasti käsikirjoituksessa mainittu nähtävyys "Leaning tower of pizza".

3 kommenttia:

  1. Heh, näistä tuli juuri hauska esimerkki eteen: Kässärissä sanotaan "On top of hat, there was a German woman..." Siitä kun lähtee kääntämään, niin hatun päällä oli saksalainen nainen. :) Pitäisi tietenkin olla "on top of that".

    VastaaPoista
  2. Hauskoja juttuja!
    Tulipa vain mieleeni viilata hieman pilkkua; taidatte tarkoittaa käsikirjoituksella "transkriptiä" tai translitteraatiota. Alkuperäisen, varsinaisen käsikirjoituksenhan on laatinut ohjelman tai elokuvan käsikirjoittaja, joka tuskin luo tuollaista hämäävää dadailua hengentuotteeseensa. Näitä ymmärrysvirheitä taasen viljelevät henkilöt, jotka laativat transkriptin kuulemansa ja näkemänsä perusteella, oletan.
    Eniveis, tarkkana on kääntäjän oltava, eikä lähdemateriaaliinkaan voi näköjään luottaa. :)

    VastaaPoista
  3. Kuuro leopardi taisi päätyä ruutuun asti, kun Lovejoy pyöri Suomessa ensimmäistä kertaa. Eric intoili suosikeistaan tai jotain ja arvannette, että katsojaa nauratti

    VastaaPoista

Jos et halua kirjautua sisään kun jätät kommenttia, valitse kohta Nimi/URL-osoite, niin voit valita minkä tahansa käyttäjänimen itsellesi. Kohdan URL-osoite voi jättää tyhjäksi. Vältä käyttämästä Anonyymi-nimimerkkiä - on mukavampi keskustella toisistaan erottuvien nimimerkkien kanssa.