Kuka kaipaa tekstitystä?

Tiina Tuominen

Joskus kuulee sanottavan, että englanninkielisten ohjelmien tekstitykset ovat lähes tarpeettomia eikä niiden laadulla ole merkitystä, koska monet osaavat sen verran englantia, että pystyvät seuraamaan kevyttä viihdettä ilman käännöksiäkin. Monet katsojat sanovat suoraan, etteivät lue tekstityksiä. Varmasti jotkut pystyvätkin ymmärtämään ohjelmia ilman tekstitystä, mutta se ei tarkoita sitä, ettei tekstityksille olisi käyttöä. Tästä todistavat useat aiheesta tehdyt tutkimukset, muun muassa oma, äskettäin julkaistu väitöskirjani.

Tekstitysten lukemista ei voi välttää

Tekstitysten lukemista on tutkittu muun muassa seuraamalla katsojien silmänliikkeitä (esim. d’Ydewalle et al. 1991). Näissä tutkimuksissa on todettu, että kun ruudulla on tekstiä, silmä hakeutuu siihen väkisinkin. Suomessa Jukka Mäkisalon ja Juha Långin (2011) tutkimuksessa havaittiin, että kun vieraskielinen puhe alkaa, katse kulkeutuu ruudun alalaitaan, vaikka siellä ei edes olisi tekstitystä. Tämä siis osoittaa, että ruututekstejä luetaan ja niitä on lähes mahdotonta välttää. Suomen kaltaisessa maassa, jossa tekstityksen läsnäoloon on totuttu, sitä osataan odottaa ruudulle heti, kun vieraskielistä puhetta alkaa kuulua.

Toinen kysymys sitten on, kuinka tarkasti tekstityksiä luetaan. Omassa väitöskirjatutkimuksessani koehenkilöt keskustelivat katsomastaan tekstitetystä elokuvasta (Bridget Jones: elämä jatkuu), ja tutkin muun muassa sitä, minkä verran keskusteluissa viitataan tekstitykseen. Esimerkiksi tekstityksen suora siteeraaminen on hyvä osoitus siitä, että tekstiä on luettu ja jokin osa siitä on jäänyt mieleen niin hyvin, että sen pystyy mainitsemaan jälkikäteen. Keskusteluissa viitattiinkin tekstityksiin jonkin verran, ja niitä siteerattiin ikään kuin elokuvan omina sanoina: saatettiin esimerkiksi aloittaa lainaus sanomalla ”Bridget sanoi” eikä ”tekstityksessä luki”. Tämä osoittaa, että tekstitystä on luettu, ja lisäksi sen välittämä informaatio on omaksuttu luontevaksi osaksi elokuvaa.

Kaikki eivät tietenkään lue tekstityksiä samalla tavalla, ja jotkut saavat niiden kautta enemmän informaatiota kuin toiset. Jos katsoja ymmärtää englantia, myös alkuperäinen englanninkielinen puhe välittää osan ohjelman sisällöstä. Tutkimuksessani koehenkilöt kuvasivat neljää erilaista tapaa katsoa tekstitettyä elokuvaa: 

• pelkän puheen seuraaminen

• pelkän tekstityksen seuraaminen

• puheen seuraaminen ensisijaisesti ja tekstityksen toissijaisesti

• tekstityksen seuraaminen ensisijaisesti ja puheen toissijaisesti  

Jos seurataan sekä puhetta että tekstitystä, toissijaiseen informaation lähteeseen turvaudutaan yleensä, jos ensisijaisen ymmärtäminen on hankalaa. Esimerkiksi sellainen katsoja, joka ymmärtää melko hyvin englantia, voi kuitenkin kiinnittää enemmän huomiota tekstitykseen, jos ohjelmassa on paljon vaikeaa sanastoa, kun taas tekstitykseen keskittyvä katsoja voi hakea ymmärtämiselleen tukea puheesta, jos tekstitys etenee niin nopeasti, että sitä on vaikea lukea.

Katsojan voi olla vaikea arvioida tarkasti omaa katselukokemustaan, ja tutkimuksessani kävi ilmi, että lausunnot tekstityksen lukemisesta ovat joskus ristiriitaisia. Erityisen selvästi tämä näkyi niiden muutaman henkilön kohdalla, jotka sanoivat seuraavansa vain joko puhetta tai tekstitystä: jokainen heistä viittasi jossain keskustelun vaiheessa myös siihen tekstiin, jota ei sanonut seuraavansa lainkaan. Esimerkiksi ne, jotka sanoivat, etteivät lue tekstityksiä, siteerasivat kuitenkin tekstitystä sanatarkasti. Tekstityksen seuraamista on siis todellakin vaikea välttää, ja vähäiselläkin seuraamisella tekstistä voi jäädä jotain mieleen. Katsoja ei välttämättä huomaa, minkä verran saa tietoa tekstityksen kautta, sillä tekstitysten lukutapa on pinnallinen ja silmäilevä, mutta silti tekstitys on aina mukana välittämässä tietoa ohjelman sisällöstä.

Hyvä tekstitys on huomaamaton

Tekstityksen keskeinen piirre onkin huomaamattomuus: hyvä tekstitys on sellainen, joka etenee sujuvasti ohjelman tahtiin ja välittää tarvittavat seikat ohjelman sisällöstä viemättä liikaa katsojan huomiota. Tällaista tekstiä lukiessa voi helposti tuntua siltä kuin ei mitään lukisikaan, ja tällöin syntyy mielikuva, että ymmärtää vieraskielistä puhetta paremmin kuin sitä todellisuudessa ymmärtää. Sujuvasti etenevä tekstitys takaa sen, että katsoja pystyy keskittymään itse asiaan, eli varsinaiseen ohjelmaan, eikä joudu käyttämään paljon aikaansa ja energiaansa tekstityksen lukemiseen. Tekstitys on avustava teksti, jonka tarkoitus ei ole vangita katsojan huomiota koko ohjelman ajaksi vaan tarjota vain tukea ohjelman ymmärtämiseen. Siksi hyvä tekstitys jää helposti huomaamatta.

Tekstitys on parhaimmillaan ja huomaamattomimmillaan silloin, kun se vastaa katsojan odotuksia ja tarpeita. Vaikka tutkimukseni koehenkilöt esittivät varsin vähän kielteisiä arvioita tekstityksistä ja usein hyväksyivät niiden sisällön sellaisenaan, tutkimukseni osoitti myös, että jos tekstitys ei ole sujuva, katsoja kiinnittää siihen helpommin huomiota, ja tämä saattaa häiritä ohjelman katsomista. Ongelmia ovat siis sellaiset tekstityksen elementit, jotka ovat kömpelöitä, vieraita tai muuten vaativat katsojalta normaalia enemmän paneutumista. Lisäksi esimerkiksi edellä mainittu Jukka Mäkisalon ja Juha Långin tutkimus on osoittanut, että ajastuksen on hyvä olla huolellinen, jotta ruudulla on tekstiä silloin kun katsoja sitä odottaa ja jotta teksti ei viivy ruudulla niin pitkään, että katsoja alkaa lukea sitä toiseen kertaan. Mäkisalon ja Långin tutkimuksen mukaan myös sujuva repliikkijako on tärkeä piirre tekstityksessä.

Hyvän tekstityksen keskeisiä tekijöitä ovat siis sujuvuus, uskottavuus ja helppo seurattavuus. Nämä ominaisuudet auttavat katsojaa käyttämään tekstitystä aidosti ymmärtämisen apuvälineenä. Yksittäiset pienet käännösvirheet, jotka eivät katkaise tekstityksen luontevaa etenemistä, eivät taas välttämättä ole häiritseviä. Toki tällaisiakin virheitä olisi parasta välttää, mutta jos kaikki muu on sujuvaa, yksittäinen virhe ei vielä aiheuta ongelmia. Tällaiset hyvän laadun kriteerit osoittavat, miten tärkeää olisi, että alan asiantuntijat voisivat laatia tekstityksiä kiirehtimättä. Tarkka ajastus, luonteva ja sujuva kieli, helposti luettava teksti sekä tasapainoiset, sopivan pituiset repliikit syntyvät parhaiten, kun aikaa on riittävästi ja tekijä tuntee av-kääntämisen erityispiirteet.

Millainen on tekstitysten lukemisen tulevaisuus?

Tutkimukset osoittavat, että tekstitys on vahvasti läsnä televisio-ohjelmien ja elokuvien katselussa. On toki totta, että monet suomalaiset ymmärtävät etenkin englantia melko hyvin ja saavat informaatiota ohjelmien englanninkielisen puheen kautta, mutta aina kun tekstityksiä ruudulla on, niitä luetaan ja myös niiden avulla muodostetaan mielikuvia katsottavasta ohjelmasta. Ei ole syytä olettaa, että katsojien kielitaidon paraneminen tulevaisuudessakaan tekisi tekstityksistä merkityksettömiä. Tutkimukset antavat viitteitä myös siitä, että tekstitysten laadulla on vaikutusta, mutta laadun tarkastelussa olisi syytä pohtia tekstityksiä kokonaisvaltaisesti eikä keskittyä vain yksittäisiin sanatason kysymyksiin. On kuitenkin hyvä muistaa myös se, että tekstitysten asema ei ole muuttumaton. Kun tekniikan kehitys tarjoaa yhä enemmän valinnan mahdollisuuksia, katsoja voi jättää tekstityksen lukematta ottamalla sen kokonaan pois ruudulta. Tämäkin tietysti lisää paineita luoda sellaisia tekstityksiä, joista katsojat pitävät, sillä varmasti hyvä tekstitys valitaan ruudulle mieluummin kuin huono. Siksi tarvitaan edelleen sekä laadukasta av-kääntämistä että uusia tutkimuksia, joissa katsojien tottumuksia seurataan ja joissa selvitetään, onko katsojien suhde tekstityksiin muuttumassa.

Tiina Tuominen väitteli 12.1.2012 käännöstieteen tohtoriksi Tampereen yliopistossa. Hänen lektionsa löytyy Suomen av-kääntäjien englanninkieliseltä sivustolta.

Lähteet: 

Mäkisalo, Jukka & Lång, Juha 2011: "Breaking the Conventions in Finnish Subtitling. Tracking the Eye Movements."

Tuominen, Tiina 2012: The Art of Accidental Reading and Incidental Listening: An Empirical Study on the Viewing of Subtitled Films. [Vahingossa lukemisen ja sattumalta kuuntelemisen taito. Empiirinen tutkimus tekstitettyjen elokuvien katselemisesta.] Väitöskirja. Tampere: Tampere University Press, Acta Universitatis Tamperensis: 1794.

d'Ydewalle, Géry; Praet, Caroline; Verfaillie, Karl & Van Rensbergen, Johan 1991: "Watching Subtitled Television: Automatic Reading Behavior", Communication Research, 18 (5). S. 650-666.