Netflixin käännösstrategiassa on toivomisen varaa

Sain tilaisuuden keskustella torstaina Netflixin käännösten tilaamisesta vastaavan Chief Product Officer Neil Huntin kanssa. Vaikka keskustelu käytiin hyvässä hengessä, Huntin kommentit ja käsitykset av-kääntämisestä osoittivat valitettavan selvästi, ettei Netflixillä ymmärretä, mitä av-käännösten luominen vaatii ja miten olennaiset tekstitykset ovat ei-englanninkieliselle yleisölle.

Hunt kertoi, että suurin osa Netflixin käännöksistä on hankittu maahantuojien valmiiden verkostojen kautta, ja noin 10% on hankittu itse. Suomenkielisiä käännöksiä on teetetty ainakin Broadcast Textillä ja SDI Medialla, jotka ovatkin kaksi Suomen suurinta av-käännöksiä tarjoavaa yritystä. Firmojen kääntäjät ovat kertoneet, että Netflixin käännöksiä teetetään hurjaa vauhtia: yksittäisen kääntäjän pitäisi saada aikaan valmista ohjelmaa jopa 1,5h päivässä. Se on määrä, jonka kääntämiseen menisi normaalisti viikko.

Kun kysyin, miksi käännökset teetetään näin mahdottomalla aikataululla, Hunt vetosi lyhyeen väliin sopimusten allekirjoittamisen ja palvelun käynnistämisen välillä. Ilmeisesti siis käännökset ovat tässä skenaariossa ”pakollinen paha”, joiden teettämiseen ei tällaisessa projektissa tarvitse varata aikaa – ne vain ilmestyvät jostain valmiina. Hunt totesi myös, että kaikkia käännöksiä ei tarvitse teettää ”kahdella tai kolmella kääntäjällä”, vaan että hän voi ”hankkia tuhat kääntäjää”. Hunt ei ilmeisesti ole tietoinen, että Suomessa on optimistisimpienkin arvioiden mukaan vain noin 400 av-kääntäjää.

On selvää, että tuollaisella vauhdilla syntyvän käännöksen laatu ei päätä huimaa. Hunt sanoikin suoraan, että laatu ei häntä kiinnosta. Huomautustani tv-tekstitysten vaikutuksesta suomalaislasten luku- ja kielitaitoon Hunt piti vitsinä, tai ainakin se sai hänet nauramaan ääneen. Hunt totesi, että katsojat voivat ilmoittaa huonoista käännöksistä heidän palvelunsa kautta. Netflixillä laadunvalvonta on siis ulkoistettu katsojille. Montakohan Nazisin taistelua tekstityksissä tulee vastaan? Netflixin viihdearvo taitaakin siis piillä huonojen käännösten bongailussa.

Netflixin toimitusjohtaja Reed Hastings

Hunt kertoi, että tulevaisuudessa Netflix haluaisi käyttää crowdsourcingia eli talkoistamista tekstityksen hankkimiseen. Toisin sanoen vaikkapa elokuvaan tekstitystä väsäisi pari-kolme harrastajaa, pari seuraavaa muokkaisi käännöstä ja niin edelleen. Ajatus on suorastaan pöyristyttävä: maksulliseen palveluun harrastajien ilmaiseksi kyhäämiä tekstityksiä. Toisaalta, kuten media on huomannutkin, DivX-sivuston piraattitekstityksiä on Netflixillä näkynyt jo nyt. Miten voimme tietää, ettei palvelun käännöksistä jopa suuri osa olisi piraattitekstityksiä? Lyhyen koekatselun perusteella tekstitysten lopussa ei näy kääntäjien tietoja, mikä jo sekin on tekijänoikeuslain vastaista, kääntäjä kun ei voi Suomen lainsäädännön mukaan luovuttaa pois moraalisia oikeuksiaan edes sopimuksella.

Koko av-käännösalan hintojen vääristymää kuvaa hyvin se, että Huntin mukaan Netflix haluaa maksaa tekstityksistä 300 dollaria tunti. Tämä on siis kanavan käännösfirmalle maksama hinta, kääntäjän palkkio on sitten jotakin aivan muuta. Yhtyneet-työehtosopimuksen mukaisilla palkkioilla taas kääntäjälle on jäänyt tunnin ohjelmasta käteen noin 350-400 euroa. Ei siis ihme, että Broadcast Text pitää Yhtyneet-palkkiotasoa utopistisena, jos asiakkaatkin odottavat saavansa käännöksiä tuollaiseen hintaan.

Kaiken kaikkiaan Neil Huntin kommentit osoittivat täydellistä ymmärtämättömyyttä av-käännösalasta ja piittaamattomuutta tekstitysten sisällöstä. Ilmeisesti Netflixille pääasia on, että jotakin tekstiä vilkkuu ruudulla, jotta voidaan sanoa että juu-juu, kaikki on tekstitetty suomeksi.

Kiireessä tehdyn käännöksen tunnistaa levottomasta ajastuksesta, tiivistämisen puutteesta, värittömästä kielestä ja vieraan kielen kaltaisista rakenteista. Tavallinen katsoja ei välttämättä huonoa käännöstä huomaa, ainakaan jos siinä ei ole räikeitä käännösvirheitä. Hän kuvittelee, että elokuva on sekava ja puiseva, kun todellisuudessa vika on tekstityksissä. 

Av-kääntämistä Turun yliopistossa opettava Tiina Holopainen esitti Facebookissa relevantin kysymyksen: "Hingummeko me katsojat todella omaehtoisesti niin paljon uutta (amerikkalaista) av-sisältöä, että olemme valmiit uhraamaan sen takia viestinnällisesti maailman kärkeä olevan tekstityskulttuurin ja sitä kautta suomen kielen?"

Lisää aiheesta:  
Netflix aloitti nololla käännösmokalla
Laadun haasteet käännösalan tuotantoverkostoissa

Hinta ja laatu tappeli, kumpi voitti?

Käännösalan yhdistysten kansainvälinen kattojärjestö FIT järjestää kolmen vuoden välein konferenssin, johon osallistuu eri alojen kääntäjiä ja tulkkeja ympäri maailmaa. Tänä vuonna konferenssi pidettiin San Franciscossa elokuun alussa, ja sinne osallistui myös kourallinen av-kääntäjiä Suomesta.  Tässä tulee raporttia yhdestä siellä kääntäjiä puhuttaneesta aiheesta, crowdsourcingista eli talkoistamisesta.

Fanitekstitysten vallankumous Koreassa

 

Korealainen Sung-Eun Cho Hankukin yliopistosta luennoi korealaisten harrastelijoiden internetissä levittämistä tekstityksistä. Koreassa amerikkalaisten tv-sarjojen ja elokuvien ystävät tekevät yhdessä ja levittävät amatööritekstityksiä suosikkiohjelmiinsa. Tekstitysten tyyli poikkeaa televisiossa näytetyistä tekstityksistä. Fanitekstitysten muoto on vapaampi ja luovempi, niin hyvässä kuin pahassakin: toisaalta niissä käytetään elävämpää ja nykyaikaisempaa kieltä, mutta toisaalta esimerkiksi ruudulla näkyvien rivien määrästä tai lukunopeudesta ei olla niin tarkkoja. Fanikääntäjä saattaa dialogin kääntämisen lisäksi selittää auki kulttuurisidonnaisia vitsejä ja jopa kommentoida henkilöhahmojen tekemisiä. Oletuksena on, että jos haluaa lukea kaiken ruudulla olevan tekstin, kuvan voi vaikka pysäyttää, toisin kuin televisiolähetyksen.

Esimerkki korealaisesta fanitekstityksestä. Sulkeissa kääntäjä on harmitellut, että kuvassa näkyvää henkilöä kohdellaan aina niin huonosti.

Tekstitykset uusiin tv-sarjojen jaksoihin ilmestyvät nettiin muutamassa tunnissa ensiesityksen jälkeen. Keskustelupalstoilla käännöksiä ruoditaan yhdessä ja virheitä korjaillaan. Yleinen käytäntö on, että kun tietty amatöörikääntäjä on ehtinyt ”varata” jonkin tv-sarjan itselleen, hän myös kääntää sitä ”yksinoikeudella”. Fanikääntäjät toimivat nimimerkkien suojissa, ja Cholla olikin vaikeuksia saada ketään heistä suostumaan haastatteluun. Haastatteluun suostui lopulta parikymppinen nainen, joka tekee tavallista toimistotyötä ja kääntää netissä tv-sarjoja opiskellakseen englantia ja amerikkalaista kulttuuria. Cho antoi ymmärtää, että tällainen on tyypillisen fanitekstittäjän profiili.

Nettitekstityksillä alkaa Koreassa olla vaikutusta jo televisioonkin. Tv-kanavien edustajat seuraavat nettikeskusteluja, ja suosituimpia ohjelmia aletaan näyttää myös televisiossa. Tekstitykset sentään teetetään tällöin ammattilaiskääntäjillä. Fanitekstitysten vapaa tyyli on kuitenkin alkanut vaikuttaa myös televisiotekstityksiin, jotka Chon mukaan ennen ovat olleet kielellisesti kankeita ja muodollisia. Nyt joukkoon uskalletaan laittaa myös puhekieltä.

Viimeisin käänne on, että amerikkalaisen Fox-tuotantoyhtiön Foxlive-tv-kanava järjesti fanitekstittäjille käännöskilpailun, jonka palkintona oli työpaikka ”oikeana” tv-tekstittäjänä tuotantoyhtiön listoilla. Kilpailu oli menestys, ja se aiotaan järjestää jo toisen kerran. Cho huomautti, että pulaa kääntäjistä ei toki ole. 

Chon oma suhtautuminen fanitekstityksiin vaikutti olevan varsin neutraali, eikä hän ottanut tarkemmin kantaa siihen, onko niiden saama hyväksyntä hänestä hyvä vai huono asia. Hän ei myöskään ollut ainakaan tietoinen siitä, että fanikäännösten levittäminen saattaisi olla laitonta – toki sen hän tiedosti, että käännökset tehdään netistä laittomasti ladattujen videotiedostojen avulla ja niiden ohessa käytettäviksi.

Fanitekstitykset puhuttivat

Esitelmän jälkeen brasilialainen Adriana Pio Borges käytti puheenvuoron ja kertoi erikoisesta tilanteesta Brasiliassa. Fox-tuotantoyhtiön brasilialainen tv-kanava on jo jonkin aikaa käyttänyt ihan televisiossa nuorten ”kieliä osaavien” amatöörien tekemiä pikakäännöksiä, joita Pio Borges kutsui nimellä ”light translation”. Tasoltaan nämä harrastajakäännökset ovat kuulemma kirjavia, kiireellä tehtyjä ja tietenkin hinnaltaan halpoja. 

Mielenkiintoisinta jutussa on, että tv-tekstityksiä ruoditaan päivittäin sanomalehdissä. Niissä julkaistaan arvosteluja käännöksistä, niin harrastelijoiden kuin ammattilaistenkin. Toisaalta hienoa, että tv-käännöksistä ollaan noin kiinnostuneita, harmi vain että näin ikävästä syystä. Pio Borges totesi, että Brasiliassa av-kääntäjien asema on melko synkkä, mutta jos tämän Etelä-Amerikan jättiläismaan asiat saataisiin kuntoon, olisi suuri osa Latinalaista Amerikkaa pelastettu.

Näin av-kääntäjän näkökulmasta harrastelijoiden tekemien tekstitysten käyttö tuntuu oman ammattitaidon aliarvostamiselta. Eikö osaamisella, kokemuksella ja sujuvilla tekstityksillä tosiaan ole mitään arvoa? Ymmärrän hyvin, että tekstittäminen voi olla hauska harrastus, mutta eivät huippuravintolatkaan tilaa annoksia harrastajakokeilta vain, koska nämä omaksi huvikseen tekevät melko hyvää ruokaa. Katsojat jaksavat lähettää jatkuvasti palautetta tv-käännöksistä, joten niiden laatu ei voi olla yhdentekevä. Vai onko?