Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhlat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhlat. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Kääntäjät rantaristeilyllä

Lämmin kesätuuli helli juhlaväkeä helatorstain aattona, kun ravintolalaiva Wäiski lastattiin av-kääntäjillä jo toisena vuonna peräkkäin. Noin 80-henkinen juhlaväki koostui kääntäjäksi opiskelevista ja Ylelle, Maikkarille ja käännöstoimistoille työskentelevistä sanataitureista. Viimevuotinen merihenkinen teema oli vaihtunut räväkkään 80-lukulaiseen tyyliin Miami Vicen hengessä. Laivaan oli löytänyt tiensä niin Don Johnson kuin aimo joukko papukaijoja, palmuja ja tietenkin vaaleanpunaisia flamingoja.

Vaaleanpunaisista sulista tunnistikin juhlien järjestäjät, jotka hääräsivät siellä täällä tuttuun malliin, allekirjoittanut mukaan lukien. Ilta aloitettiin leppoisasti Española Wayn tapaksilla, ja ruokaa sulatellessa pantiin Onnenpyörä rullaamaan.

Illan seremoniamestari Marko Pohjanrinne veti Janne Porkan roolia hulvattomaan tapaansa, kun rohkeat vapaaehtoiset kokeilivat onneaan. Ensimmäisellä kierroksella onni suosikin Eeva Kurkelaa niin, että kaksi muuta kilpailijaa pääsivät vain seuraamaan vierestä hänen voittokulkuaan. Risteilyä varten yksinkertaistettuja sääntöjä rukattiin toiselle kierrokselle, josta muodostuikin tasaväkisempi. Toisen kierroksen voittajaksi ylsi syntymäpäiväsankari Aija Ronkainen.

Marko Janne Porkkana (Mark Jamie Carrot)
Kahvin ja suklaamoussen voimalla oli hyvä rynnistää illan ohjelmassa eteenpäin, ja juhlaväkeä kannustettiin kiinnittämään aurinkolaseja Don Johnsonille ja heittämään pusuja Paakkiselle sillä välin, kun illan parhaimpien/kamalimpien asujen äänestys oli käynnissä. Pienen kannustuksen ansiosta juhlijat äänestivät ahkerasti ja valitsivat illan kolmanneksi parhaaksi asuksi Maija Rantasen trikoounelman, toiseksi parhaaksi Tytti Heikkilän raikkaat kasarisävyt ja parhaaksi allekirjoittaneen kamalan säihkyvät releet. Elina Eskolan huikeat Miami Vice -kynnet palkittiin erikoismaininnalla.

Illan muodikkaimmat

Kun meno oli letkeimmillään, oli tietenkin limbon aika. Kolme enemmän ja vähemmän vapaaehtoista osanottajaa otti toisistaan mittaa limbokepin alla yleisön kannustaessa heitä villisti. Taipuisimmaksi kääntäjäksi osoittautui Suvi Salmilampi, ja hänet luonnollisesti palkittiin stepperillä.

Myös mikrofoni kädessä ahkeroinut Marko Pohjanrinne palkittiin kaunopuheisuudestaan.

Loppuilta hujahti vapaan seurustelun ja Starlight-diskon merkeissä, ja kello kolmelta oli aika hyvästellä Wäiski tämän vuoden osalta. Laivasta virtasi väsynyttä, mutta kovasti iloista väkeä.

Vielä kerran kiitos kaikille mukana olleille! Toivottavasti kaikilla osanottajilla oli vähintään yhtä hauskaa kuin meillä järjestäjillä.

Hehkeät järjestäjät: takarivissä Marko Pohjanrinne, Hanna Toivainen, Tytti Heikkilä, Katja Aulavuori, Hertta Oksanen ja Sonja Karvonen sekä etualalla Maarit Malm ja Tarja Sahlstén
kirjoittanut Sonja Karvonen

perjantai 12. marraskuuta 2010

Jaoston rubiinipäivä


Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton TV- ja elokuvakääntäjien jaosto perustettiin 25.11.1970. Perjantaina 5.11.2010 nykyisen av-kääntäjien jaoston pyöreitä vuosia saapui juhlimaan yli 80 henkilöä. Pirskeet pidettiin Helsingissä Käpylän työväentalolla, josta oli sukeutunut todellinen juhlapaikka koristelutoimikunnan toimesta. Vieraat astelivat sisään punaisen maton päällä, filminauhat koristivat portaita ja juhlasalin pöydät olivat kynttilöiden, filminauhojen ja tähtihileiden peitossa. Vanhojen elokuvien kohtauksia näytettiin isolla valkokankaalla. Koristeet virittivät vieraat juhlatunnelmaan. Suurkiitos kaikille koristelutoimikunnan jäsenille!

Juhlan seremoniamestarina toimi jaoston oma Charlie Chaplin eli Marko Pohjanrinne. Hän kertasi juhlan ohjelman ja luovutti lavan jaoston puheenjohtajalle Sanna Väreelle, jonka johdolla kilistimme tulevaisuudelle. Väre myös otti vastaan SKTL:n puheenjohtajan Liisa Laakso-Tammiston sekä asiatekstikääntäjien jaoston puheenjohtajan Ulla Agopovin ja tulkkijaoston puheenjohtajan Kirsi Lammin onnittelut.

Seuraavana ohjelmassa oli ruokailu, jolle varattiin aikaa tunti. Pöydät notkuivat salaatteja, piirakkaa ja pieniä ruisleipiä. Vanhan maailman menon malliin juhlasalissa kiersivät virvoketytöt, jotka myivät kurkun kostukekuponkeja. Syömisen aikana oli viihdykettäkin tarjolla: pienellä pöydällä oli "Guugl Quotz"-visa. Arkilla listattiin noin kaksikymmentä sitaattia elokuvista. Jujuna oli, että sitaatit oli käännetty Googlen käännösohjelman kautta. Googlattujen sitaattien alkuperäinen muoto ja elokuva oli arvattava. Oikeat vastaukset pystyi tarkistamaan haitaripapereista.


Ruokailun jälkeen juhlaväelle esiintyi steppaaja Tea Rosenberg. Hän pisti kengillä koreasti neljän laulun ajan ja sai asiaankuuluvasti raikuvat aplodit. Sitten olikin jo aika hieroa älynystyröitä: leffamusavisa oli seuraava ohjelmanumero. Visan ideoineet Sonja Karvonen ja Maarit Malm kuunteluttivat kollegoillaan musiikkia kahdeksalta vuosikymmeneltä, alkaen 1930-luvulta. Kysymykset olivat erittäin visaisia, ja voittajajoukkue oli Sorsakvartetti viidellä oikealla vastauksellaan. Musiikkitietäjät saivat palkinnoksi neljä soundtrack-levyä ja samppanjapullollisen suklaapalloja.

Muitakin palkintoja oli luvassa: jaoston oma, vuosittainen tunnustuspalkinto on yhä työn alla, mutta juhla oli hyvä tilaisuus harjoitella tulevaisuutta varten. Jaoston tuleva puheenjohtaja Kati Metsola jakoi palkinnon Kirsti Luovalle ja Marja Huuskoselle, jotka ovat kirjoittaneet historiikin audiovisuaalisen kääntämisen ensitaipaleesta.

Maija Rantanen jakoi kiitosta av-kääntäjien foorumin taustaryhmälle, joka on jaksanut puurtaa alan valoisamman tulevaisuuden ja paremman yhteishengen eteen. Taustaryhmästä olivat paikalla Katja Aulavuori, Tytti Heikkilä, Hertta Oksanen ja Jukka Sorsa. Kiitokset lähtivät myös Anna-Maija Ihanderille, Mari Korpuselle ja Mia Storelle. Heikkilä puolestaan kiitti kaikkia, jotka ovat osallistuneet foorumin ja sivuston tekemiseen.

Sanna Väre jakoi tunnustusta Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton toimiston työntekijöille, joilta jaosto on saanut korvaamatonta apua kerta toisensa jälkeen. Toimiston nykyiset kantavat voimat Liisa Leppänen ja Sari Lahti eivät olleet paikalla, joten palkinnon ottivat vastaan Liisa Laakso-Tammisto ja Leppäsen edeltäjä, eläkkeelle siirtynyt järjestösihteeri Helkky Halme.

Maria Kynsijärvi palkitsi meneillään olevien TES-neuvottelujen kääntäjäedustajat. Paikalla olivat Lauri Mäkelä ja Ilona Ahlgren. Aplodit suunnattiin heidän lisäksi myös Taru Alinille, joka ei päässyt paikalle.

Viimeinen palkinto jaettiin juhlaväen lempikääntäjälle. Juhlijat saivat nimetä oman suosikkikääntäjänsä paperilappuihin, jotka kerättiin hopeiseen silinterihattuun. Äänestysajan jälkeen laskettiin tulokset. Juhlaväen suosikkikollega oli Mari Hallivuori, joka oli jo ehtinyt lähteä juhlista. Toivottavasti palkinto saavutti omistajansa myöhemmin.


Juhlat jatkuivat tunnustuspalkintojen jakamisen jälkeen vapaamuotoisena seurusteluna aina keskiyöhön saakka. Viralliset jatkot olivat Stadin tähdessä.

Kiitos kaikille "rubiinijuhlan" järjestäjille ja juhlijoille! Liisa Laakso-Tammisto sovelsi hääpäiviä jaoston merkkipäivään, ja näin ollen juhlimme rubiinipäivää. Nähdään safiirijuhlissa, jollei jo aikaisemmin.



Kuvat Ilona Ahlgrenilta ja Lauri Mäkelältä.