Av-käännösten teettäminen halvalla onnistuu yksinkertaistettuna siksi, että aina tulee uusia innokkaita, jotka rakastavat elokuvia ja TV-sarjoja ja haluavat työskennellä niiden parissa vaikka puoli-ilmaiseksi. Mikäli tätä kannustetaan, av-käännösalan ammattimaisuus on vaarassa romahtaa. Ongelma on siinä, että havaittuaan alan vaativaksi mutta huonosti tuottavaksi, moni joutuu ennen pitkää hakeutumaan muihin töihin. Tilalle tulee toki uusia innokkaita, mutta ammattitaito alalla ei pääse kehittymään suuren vaihtuvuuden vuoksi.
Alalle tekijöitä houkuttavat nimenomaan elokuvat ja näytellyt TV-sarjat. Monella on mielessä jopa ihan jokin tietty elokuva tai sarja, jota he haaveilevat pääsevänsä kääntämään. Karu totuus on, että uudet tulijat laitetaan kääntämään reality-huttua ja täyteohjelmia, joita juuri kukaan ei katso, jotta kukaan ei huomaa aloittelevan kääntäjän kömpelöitä käännöksiä. Tahti on nimittäin niin hektinen, ettei kunnon perehdytystä ole aikaa antaa, eikä kaikkia aloittelijoidenkaan käännöksiä ehditä oikolukea, saati sitten kauemmin (kenties yli puoli vuotta!) alalla olleiden. Käännösfirma saattaa ”valvoa laatua” nappaamalla ajoittain massasta jonkun pahaa-aavistamattoman vasta-alkajan räpellyksen, haukkua sen yksityiskohtaisesti maanrakoon ja pelotella sillä muut kääntäjät tarkistamaan neuroottisesti omaa käännöstään yhä uudelleen, kunnes heidän tuntipalkakseen muodostuu jo miinusmerkkinen luku.
Entäpä sitten YLE, mitä jos sielläkin aletaan tilata halpiskäännöksiä? Kuinka moni innokkaista aloittelijakääntäjistä haaveilee kääntävänsä asiaohjelmaa tai tiededokumenttia? Aika harva. Siinä voi aloittelijan motivaatio tehdä hyvää työtä olla koetuksella. Entä miten käy taustatutkimuksen, kun palkkio on kehno? Ei sitä kovin huolellisesti tee mieli tehdä. Ja miten moni av-käännösalalle hinkuva hihkuu innosta, kun pääseekin tekemään ohjelmatekstityksiä? Ei kääntämistä alkuunkaan, vaan vaikkapa uutisten tai siitepölyvaroitusten tekstittämistä suomesta suomeksi. Onko sekin vielä niin hohdokasta, että tekee mieli tehdä loistavaa työtä pikkupalkalla?