Av-käännöstoimistojen ja kääntäjien neuvottelut alkoivat eilen. Seuraavassa 20 vuotta av-kääntäjänä työskennellyt ja av-kääntämistä Turun yliopistossa opettava Tiina Holopainen kirjoittaa työehdoista ja av-kääntäjän asiantuntijuudesta. Tiinan tekstiä voi lukea lisää av-kaantajat.fi-sivustolta kohdasta Av-kääntäjän asiantuntijuus.
---
Nyt on historiallinen tilaisuus vaikuttaa joukolla AV-kääntäjien tilanteeseen! Kääntäjien vastakkainasettelusta ei ole mitään hyötyä. Voimat on syytä käyttää AV-kääntäjien asiantuntija-aseman vahvistamiseen yleisesti.
Toimistojen kanssa käytävissä tulevissa
neuvotteluissa ei pidä olla liian vaatimaton esimerkiksi palkkioiden suhteen. Jos ajatellaan Yhtyneet-sopimuksen palkkioita, en ole itse koskaan pitänyt niitä päätä huimaavina, varsinkaan jos niitä vertaa muiden asiantuntija-alojen palkkioihin. (Kaikkien palkansaajien keskipalkka Suomessa oli viime vuonna naisilla noin 2600 euroa ja miehillä noin 3200 euroa kuussa.) Freelance-kääntäjien ansioista AV-alalla pitäisi olla monipuolisempaa tietoa, ja toivottavasti sitä myös saadaan juuri tehdystä palkkiokyselystä. Työskentelynopeuksissa on varmasti huomattaviakin yksilöllisiä eroja. Oma arvioni on kuitenkin, että kääntäjillä on keskimäärin taipumus vähätellä ajallista työpanostaan suhteessa tuloihinsa. Työaikansa alakanttiin arvioimisesta kyselyissä ei ole meille mitään etua. Toisaalta arvelen, että liian moni tienaa ”hyvin” muun elämän ja terveytensä kustannuksella. Asiantuntija-ammatissa pitäisi voida päästä hyviin tuloihin siten, että tekee (halutessaan) normaalia työviikkoa ilman jatkuvaa stressiä, että aikaa jää muullekin elämälle, harrastuksille ja perheelle, ja niin, ettei työkunto romahda, kun tulee 50 vuotta täyteen.
Lisäksi neuvotteluissa pitää vaatia kakkoskääntämisen poistamista kokonaan.
Kakkoskäännösten tekemiseen suostuessaan kääntäjä tulee rikkoneeksi vastuunsa suomen kielen vaalijana: Ensinnäkin indoeurooppalaisiin kieliin perustuvat, valmiiksi ajastetut ja siten valmiiksi jaotellut ruudut estävät kääntäjää tekemästä suomen informaatiorakenteen kannalta toimivia jaotteluratkaisuja – puhumattakaan siitä, että jaottelu ja rytmittäminen ovat AV-kääntäjän työn ytimessä.
Toiseksi ykköskielinen käännös aiheuttaa
tutkitusti (Jan Pedersenin väitöskirja Scandinavian Subtitling, 2007) interferenssiä kakkoskäännöksiin, yhdenmukaistaa ja latistaa käännöksiä ja siten kielen käyttöä – maksetaan aikakoodien muuttelusta tai ei. Yleensähän siitä ei tietääkseni edes makseta!
Kolmanneksi ykköskäännösten ”spottaus” (se, mitä yleensä tekstitetään, mutta myös miten tekstitetään) perustuu usein toiseen periaatteeseen kuin meillä Suomessa on vallalla: tekstittämisen katsotaan palvelevan sekä kuulevia että kuulorajoitteisia, kun taas meillä Suomessa kuulorajoitteisille katsojille on olemassa aivan omat tekstityskäytäntönsä. Ja
neljänneksi kakkoskäännösten hyväksyminen ylläpitää käsitystä työn kaavamaisuudesta, yhdenmukaistaa käytäntöjä kielten erityisyyksien kustannuksella ja valmistaa siten tietä AV-kääntäjän työn sisällölliselle köyhtymiselle, ellei peräti koneistamiselle.
Kehottaisin todellakin vakavasti kieltäytymään kakkoskäännöstehtävistä yhtenä rintamana. Kakkoskäännökset ovat hiipineet AV-alalle ja myös Suomeen kuin vaivihkaa, polkuhintojen mukana, mutta aivan kuten polkuhintoja, niitäkään ei tarvitse eikä pidä hyväksyä. Vaatimus voi tuntua äkkiseltään radikaalilta. Jokainen itseään ja alaansa kunnioittava AV-kääntäjä tietää kuitenkin, ettei kakkoskäännöksille ole yhtäkään kieleen ja AV-käännösviestintään liittyvää perustelua ja että ne päinvastoin sotivat
varsinkin suomen kieltä ja suomalaisen AV-kääntämisen
viestinnällisiä perinteitä vastaan.
Kysymys ei ole yhtään vähemmästä asiasta kuin AV-kääntäjän työnkuvan tulevaisuudesta. Yhden kääntäjän on vaikea kieltäytyä jo nyt huolestuttavan pitkälle yleistyneestä käytännöstä. Ainoa keino on siis nähdäkseni ehdoton joukkoboikotointi kakkoskäännösten suhteen. Edes aikakoodien muuttamisesta maksettavaan palkkioon ei pidä suostua, sillä käytännössä aikakoodien muuttaminen on aikaa vievää ja turhauttavaa työtä ja interferenssi jaotteluun ja ilmaisuun säilyisi.
Mitä firmat voivat tehdä, jos kääntäjät sitoutuvat joukolla boikotoimaan kakkoskäännöksiä? Suostuisivatko ne tähän vaatimukseen mieluummin kuin poistuisivat kokonaan Suomen markkinoilta? Nyt on kenties ainutlaatuinen tilaisuus ottaa ala tässäkin suhteessa takaisin AV-kääntäjien haltuun. Näen sen myös kääntäjien tilaisuutena kohottautua asiantuntija-rooliin ja lopettaa asiantuntemattomien vuosikausia jatkunut huseeraus alalla.
Berliinin Languages & the Media -konferenssissa vuonna 2008 esiteltiin SDI:n rahoittama konekäännöstutkimus (Martin Volk, Universität Zürich, Institut für Computerlinguistik), jossa hyödynnettiin ruotsin-, tanskan- ja norjankielisistä ykkös- ja kakkoskäännöksistä tehtyjä käännösmuisteja. Tulokset esiteltiin menestystarinana. Tosin koneen tekemiä tekstityksiä eivät ilmeisestikään olleet arvioineet AV-kääntäjät, koska asiaa koskevaan kysymykseen ei saatu vastausta. Joka tapauksessa tuloksia pidettiin lupaavina. (!) Onkin erittäin todennäköistä, että seuraavaksi siirrytään lähikielistä toisilleen vieraampiin kieliin. Suomessakin tehtyjä kakkoskäännöksiä käytetään mitä todennäköisimmin hyväksi pyrkimyksissä luopua ihmiskääntäjistä. Kääntäjät korvattaisiin jälkikäsittelijöillä, post editoreilla, joille maksettaisiin entistä vähemmän, eikä kukaan olisi enää vastuussa tekstityksen kokonaistoimivuudesta.
Koko projekti on uskomaton ja vailla tarkoituksenmukaista kieli- ja käännösteoreettista pohjaa. Hanke perustuu täysin mekaaniseen ja atomistiseen käsitykseen kielestä ja kääntämisestä eikä ota huomioon AV-kääntämisen erittäin kontekstisidonnaista luonnetta. Mutta rahalla voidaan aina tehdä lisää rahaa kielten ja kääntäjien kustannuksella, ellei kääntäjäkunta itse älähdä.
Haluammeko olla edesauttamassa tällaista kehitystä tuottamalla tutkimusmateriaalia konekääntämisen tutkimukseen AV-kääntämisen alalla?
Rohkaisevana esimerkkinä voin kertoa, että Ranskassa SDI saatiin polvilleen pari vuotta sitten, kun kääntäjät yhdistivät voimansa ja kieltäytyivät enää tekemästä töitä palkkioita jatkuvasti laskeneelle firmalle. Osa protestista koski myös kakkoskääntämistä. Firma joutui jopa poistumaan Ranskan markkinoilta ainakin toistaiseksi. En tiedä, mikä tilanne on nykyään. Suomessahan SDI on ilmoittautunut jo jonkin aikaa halukkaaksi työehtosopimusneuvotteluihin.
Firmatkin voivat siis oppia, kun puhuu niiden kieltä. Näyttää siltä, että usein ne ymmärtävät vain sellaisia toimia, jotka vaikuttavat suoraan niiden toimintaan ja lähinnä talouteen. Monet AV-käännösfirmat eivät ole kiinnostuneita AV-kääntämisen hienouksista, eikä niiden tarvitsekaan olla. Mutta jos ne eivät tunnusta AV-kääntäjiä oman alansa asiantuntijoiksi, vaan alkavat liiketaloudellisista syistä vääristää alaa, asioihin on puututtava kovin ottein. Ainoa keino on tässä tilanteessa minun nähdäkseni kieltäytyminen yhdessä sellaisista työehdoista, tehtävistä ja ohjeistuksista, jotka loukkaavat kääntäjän asiantuntijuutta, rapauttavat suomen kieltä ja vaikeuttavat eri tavoin kääntäjän suoriutumista työstään vastuullisesti. Nyt siihen olisi tilaisuus!
Samaisessa Berliinin konferenssissa kuultiin toinenkin rohkaiseva ajatus. Eräs yksityisen AV-käännösfirman edustaja kehotti kääntäjiä valistamaan firmoja.
Uudella alalla tehdään aina ensin virheitä, ja sitten vähitellen opitaan, mikä toimii ja mikä ei. Kääntäjien ei siis todellakaan pidä alistua toimistokääntämisenkään nykyoloihin ikään kuin annettuina, vaan me voimme ja meidän pitää vaikuttaa oman työkenttämme kehittämiseen.
Joskus pitää antaa oikein kunnon läksy: alalle pyrkivien olisi hyvä malttaa odottaa TES-neuvottelujen tulosta, ennen kuin he hakeutuvat
mihinkään kohtuuttomin suoritusehdoin toimivaan toimistoon.
