maanantai 7. toukokuuta 2012

"Täällä ei ole mitään" - koulutusristeilyn kuulumisia

Hotellin Valuuttabaarissa oli aikoinaan
passissa "huomaamattomia" vakoojia.
(Kuva: Mikko Pitkänen)
Tänä vuonna Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton av-jaoston koulutusristeilyn alus suuntasi keulansa Tallinnaan. M/S Viking Xprs lähti matkaansa 26.4. klo 11.30, ja muikeat Tallinna-kuoret käsissään koko koulutuskööri astui muutama tunti myöhemmin Tallinnan maankamaralle. Sokos Hotel Viru kutsui matkailijoita huomaansa.

Kolmelta iltapäivällä oli jo ensimmäisen koulutuksen aika: varatuomari ja Euroopan komission Suomen-edustuston kääntäjä Jarkko Ahola perehdytti meitä oikeuden ja lainkäytön termien ihmeelliseen maailmaan. Selväksi tulivat muun muassa juristin, lakimiehen ja asianajajan erot, kanteen ja syytteen eroavaisuus sekä yksittäisten termien tarkoituksia. Ahola lupasi lähettää jaostolle PowerPoint-esityksensä, johon hän pohjasi koulutuksensa. Keskustelua virisi kautta esityksen, ja lopuksi Aholalta saattoi kysellä tunnin aikana nousseita kysymyksiä.

Sitten vuorossa olivat koulutusta varten tehtyjen ennakkotehtävien purku. Sonja Karvonen oli koostanut niistä yhteenvedon, ja hän esittelikin ratkaisuja tehtävä tehtävältä. Tämän jälkeen porukka jaettiin ryhmiin, ja jokainen ryhmä sai vastuulleen kollata yhden nimettömän kääntäjän ratkaisuja.

Päivän virallinen koulutussessio oli näiden sessioiden jälkeen ohi. Halukkaat osallistuivat illan suussa hotellissa järjestettävälle KGB-kierrokselle. Oppaamme vei meidät 22. kerrokseen, jossa KGB toimi vajaat 20 vuotta. Idän karhun salainen poliisi salakuunteli ulkomaisia vieraita ja valvoi, ettei hotellin henkilökunta saanut länsimaalaissympatioita. Rangaistus oli kova, jos esimerkiksi hotellin työntekijällä oli hallussaan vieraan maan valuuttaa. Salakuunteluhuoneen ovessa luki viesti, joka loisti viattomuuttaan ja huomiota herättämättömyyttään:

"Täällä ei ole mitään." (Kuva: Marko Pohjanrinne)

Yhteinen päivä jatkui vielä illallisella vanhassakaupungissa sijaitsevassa MEKK-ravintolassa. Kolmen ruokalajin illallisen jälkeen kääntäjät hajaantuivat katsastamaan Tallinnan yöelämää.

Seuraavana aamuna aamiaisen jälkeen pidettiin jaoston kuukausikokous. Sen aikana pohdittiin seuraavia koulutuksia, jaoston jäsenkriteereitä ja ansiokyselyn toteutusta. Virallisen osuuden jälkeen jaoston puheenjohtaja Kati Metsola luovutti liiton kultaisen ansiomerkin Maija Rantaselle, Yleisradion ja MTV Median freelancerille. Rantanen on tehnyt vuosikymmenet mainiokasta työtä alan ja liiton hyväksi. Onnea vielä kerran Rantaselle!

Juhlallisuuksien jälkeen jaoston sihteeri Jani Bohm piti kokoustajille poliisi- ja lakiaiheisen tietovisan. Voittajat saivat palkinnokseen Viking Linen arvosetelin.

Kello kahdeltatoista luovutettiin huoneet, ja matkailijat saivat tarpoa omia reittejään laivan lähtöön saakka. 28 av-kääntäjää suuntasi Patarei-vankilaan. Siellä kyseisen rangaistuslaitoksen viimeinen vankilanjohtaja Nikolai Kask johdatti suomalaiset turistinsa lukemaan tiiliskiviä hyytävän koleisiin osastoihin. Tuntia myöhemmin vapaus koitti vierailijoille.

Patarein vankilan sisäpihalla. Menneinä aikoina vartijat kiipesivät ylös kuvan portaita vahtiakseen ahtaissa ulkoselleissä ulkoilevia vankeja. (Kuva: Mikko Pitkänen)

Samaan aikaan kourallinen kääntäjiä tutustui Hannu Oittisen johdolla maineikkaisiin, paikallisiin olutravintoloihin.

Kello kuuden aikaan av-kääntäjät hyvästelivät Tallinnan maisemat, kun laiva lähti paluumatkalle Helsinkiin.

Kiitos kanssaristeilijöilleni, ja suurkiitos risteilyn työryhmälle! Kahden vuoden päästä nähdään!

1 kommentti:

  1. HUOMIO

    Olemme kristillinen järjestö perustettiin. Olemme täällä auttaa ihmisiä tarpeisiin auttaa, kuten taloudellista apua. Joten jos olet menossa läpi taloudellisia vaikeuksia tai et ole taloudellisia sekaisin, ja sinun täytyy varoja käynnistää oman yrityksen tai sinun lainan ratkaista teidän velka tai maksaa pois laskujaan, aloittaa mukava liike, tai olet löytää vaikea saada pääomalainan paikallisten pankkien, ota yhteyttä jo tänään sähköpostitse: christianorganizationformed@yahoo.com Raamattu sanoo "Luuk. 11:10 Jokainen, joka kysyy saa, etsivä löytää, ja hänelle joka koputtaa, ovi avataan ". Joten älä anna näitä mahdollisuuksia siirtää sinut, koska Jeesus on sama eilen, tänään ja ikuisesti. Ole hyvä ja nämä ovat vakavia ajattelevien ja Jumalan pelossa ihmiset
    Tarjoamme Out tällaiset lainat alla.
    Henkilökohtaiset Loan_______
    Jälleenrahoittaa Loan_______
    Kansainvälinen Loans_______
    Home Improvement Loan_______
    Investoinnit Loan_______
    x-massa Loan_______
    Velka Loan_______
    Mortgage Loan_______
    Business Loan_______
    Yritys Loan______
    Auto Loan_______
    Kirkko loan_______
    Toimialat loan_______
    Hyvin pieni vuotuinen korkojen alhainen kuin 3% korolla ..
    Kun vastaus, tähän sisältyy laina hakulomake täyttää ja palaa heti takaisin. (Ei luotto, 100% taattu!)
    Odotan pikaista reagointia, jotta voimme siirtyä liiketoimi.
    Kirkkomme postitus kosketus laatikko on kautta: Sähköposti: christianorganizationformed@yahoo.com
    KÄYTTÖOHJEET:
    Etunimi: ___________________________
    Sukunimi: ____________________________
    Sukupuoli: _______________________________
    Siviilisääty: _______________________
    Yhteystiedot Osoite: ______________________
    Maa: ______________________________
    State: ______________________________
    Postinumero: ________________________
    Syntymäaika: ________________________
    Määrä tarvitaan Laina: ________________
    Laina Kesto: ________________________
    Kuukausittainen Tuotot: _________
    Vuositulo: _________
    Ammatti: ___________________________
    Tarkoitus Laina: _____________________
    Puhelin: ________________________________
    Fax: __________________________________
    Sähköposti: __________________________________
    Ilmoittakaa jos ymmärrät English___________________
    Lähetä hakemuksesi osoitteeseen: christianorganizationformed@yahoo.com
    Mr. Pastori
    Financial Controller / Operations Manager

    VastaaPoista

Jos et halua kirjautua sisään kun jätät kommenttia, valitse kohta Nimi/URL-osoite, niin voit valita minkä tahansa käyttäjänimen itsellesi. Kohdan URL-osoite voi jättää tyhjäksi. Vältä käyttämästä Anonyymi-nimimerkkiä - on mukavampi keskustella toisistaan erottuvien nimimerkkien kanssa.